Insinööritoimisto Tauno Nissinen alan vision yhteistyöyritykseksi

15.6.2020

Hyvinvointia sähköllä – visio 2030 sai uuden yhteistyöyrityksen, kun Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy liittyi hankkeeseen mukaan toukokuun lopussa. Vision toteuttajiksi ja yhteistyökumppaneiksi on sitoutunut jo laaja joukko yrityksiä ja yhteisöjä, jotka työskentelevät sähköistysalan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämiseksi ja esille tuomiseksi.

- Haluamme osallistua visioyhteistyöhön, koska voimme näin tukea vision toteutumista. Olemme kuulleet toiminnasta paljon hyvää ja liittymällä tähän tukea antavien yritysten joukkoon voimme tuoda siihen oman osuutemme, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Mikko Yrjönen.

- Yksi tavoista on tuoda esiin ajatusmaailmaa, näkemyksiä ja jokapäiväistä toimintaa, joilla edistämme älykkäiden ja energiatehokkaiden ratkaisujen suunnittelua ja rakentamista.

Hän kertoo suunnittelupalvelujen kattavan kaikki sähköistyksen osa-alueet mukaan lukien järjestelmäintegraation. Yhtiö on toteuttanut lukuisia yhteiskunnallisesti merkittäviä julkiskohteita vuosikymmenten varrella.  Visiota on siis edistetty kaiken aikaa käytännössä ja nyt oli sopiva hetki liittyä myös virallisesti mukaan alan yhteiseen hankkeeseen.

Vuodesta 1956 toiminut insinööritoimisto on erikoistunut sähkötekniseen suunnitteluun, minkä lisäksi palveluihin kuuluvat asennustöiden valvonta ja kuntokartoitukset. Se työllistää noin 30 alan osaajaa Helsingissä ja Kuopiossa. Yhtiö on valittu Vuoden sähkösuunnittelijaksi vuonna 2016. 

Hyvinvointia sähköllä – Visio 2030 kuvaa alan näkemystä tulevaisuudesta ja sähkön roolista osana jokapäiväistä elämää. Sen allekirjoittajajärjestöt ovat Sähköteknisen Kaupan Liitto ry, Sähkösuunnittelijat NSS ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, SESKO ry ja Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry. Lisäksi visiolla on yhteistyöyhteisöinään laaja joukko alan yrityksiä ja järjestöjä.