Juha Juntunen Ilmattaren operatiiviseksi johtajaksi
25.8.2023
Juha Juntunen, 50, on nimitetty Ilmattaren operatiiviseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Operatiivisen johtajan tehtävä on Ilmattarella uusi. Juntunen vastaa tehtävässään Ilmattaren rakennuttamisesta, sähkön tuotannosta, ja liiketoiminnan kehittämisestä.
- Ilmattaren kasvaessa ja projektiemme sekä sähkön tuotannon lisääntyessä tarvitsemme osaavan ja aikaansaavan henkilön viemään operatiivisen toimintamme seuraavalle tasolle. Juha Juntusen osaaminen ja persoona sopivat tähän tehtävään erinomaisesti. Juhalla on kattava kokemus kokonaisvaltaisesta liiketoiminnan johtamisesta ja hän tuntee hyvin energia-alan murroksen, sanoo Ilmattaren toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.
Juntunen tulee Ilmattarelle Oulun Energian toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2020. Ennen Oulun Energiaa hän työskenteli pitkään Technopoliksella monipuolisissa tehtävissä viimeisimpänä operatiivisena johtajana. Juntunen on koulutukseltaan insinööri.
Uutiset
Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari: Huikeiden näkymien toteutus vaatii lisää osaajia
SILin koulutusaiheisen seminaarin tallenne on nyt katsottavissa!
Fortum myy osuutensa 185 MW:n aurinkovoimaliiketoiminnoista Intiassa
Digitaalinen kaksonen tehostaa kaukolämmön tuotantoa ja vähentää hiilidioksidipäästöjä