OX2 ja Tuulialfa sopimukseen kuudesta tuulivoimalahankkeesta
OX2 ja Tuulialfa sopimukseen kuudesta tuulivoimalahankkeesta
31.5.2023
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on allekirjoittanut sopimuksen Tuulialfan kanssa yhteensä noin 1 200 megavatin maatuulivoimaportfolion kehittämisestä ja rakentamisesta Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin. Sopimus kattaa kuusi tuulivoimahanketta, joihin on tarkoitus rakentaa yhteensä noin 150 tuulivoimalaa.
Sopimukseen kuuluvien hankkeiden odotetaan olevan investointivalmiudessa vuosien 2025–2028 välisenä aikana. Hankkeet sijaitsevat Utajärvellä, Pudasjärvellä, Oulussa, Kittilässä ja Kuusamossa. Sopimukseen kuuluvat hankkeet ovat suurelta osin kaavoitusvaiheessa, jolloin ne luetaan mukaan OX2:n hankeportfolioon.
Sopimuksen mukaisesti Tuulialfa vastaa hankkeiden kehittämisestä ja OX2 hankkeiden rahoituksesta, hankinnoista, rakentamisesta sekä operoinnista. Osapuolilla on kehitteillä myös Turkkiselän hanke Vaalassa.
Uutiset
Kysely: Tekoäly huolestuttaa suomalaisia työntekijöitä mutta on lisännyt tuottavuutta – joka neljäs suomalaisyritys on investoinut tekoälyn käyttöön
Sähkötilastot: Kylmä huhtikuu kasvatti sähkönkulutusta, ydinvoiman vuosihuollot vähensivät tuotantoa, sähkön keskihinta jopa laski maaliskuusta
Huippuhakkerit kolkuttelivat luvan kanssa paikallisten 5G-verkkojen tietoturvaa
Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari: Huikeiden näkymien toteutus vaatii lisää osaajia