Pienennä pakkasten vaikutusta energialaskuusi

10.1.2023

Suomalaisten energiansäästötalkoot jatkuvat, kun vuosi käynnistyy kylmenevässä säässä. Pakkanen lisää lämmitysenergian tarvetta ja kustannuksia lämmitysmuodosta riippumatta. Lämpötilan laskiessa viidestä pakkasasteesta kymmeneen lämmitysenergian tarve kasvaa kymmeniä prosentteja.

Lämmityksen ja ilmanvaihdon säädöt, tulisijan tehokas käyttö ja pienetkin lämmitystarvetta vähentävät toimet auttavat alentamaan lämmityksen kulutushuippuja. Myös sähkönkäyttöä on hyvä vähentää, vaikka riskiä sähköpulasta ei näillä näkymin ole.

- Usean kymmenen prosentin kulutuksen lisäystä on vaikea kattaa kokonaan säästötoimilla, mutta tarkka energiansäästäjä pystyy torjumaan pahimmat kulutuspiikit. Uusia säästökeinoja kannattaa vielä etsiä, vaikka olisi jo syksyllä aloittanut energiansäästön, johtava asiantuntija Jaakko KetomäkiMotivasta kannustaa.

Eniten lämmitystarpeen lisääntyminen kurittaa sähkölämmittäjiä, joilla on kallis, kiinteähintainen sähkösopimus. On lisäksi todennäköistä, että pörssisähkö on viikonloppuna alkuviikkoa kalliimpaa, jolloin kulutuksen vähentäminen ja siirtäminen edullisemmille tunneille on järkevää.

Tehokkain energiansäästön toimenpide on huonelämpötilan laskeminen. Suosituslämpötila asuinhuoneissa on +18–20 astetta, eikä sitä pidä asumisterveyssyistä alittaa. Lämmön karkaamista ja vedon tunnetta sen sijaan voi ehkäistä pitämällä kaihtimet ja verhot suljettuina. Pattereita ja termostaatteja ei saa peittää verhoilla tai huonekaluilla, jotta lämpö pääsee leviämään tasaisesti huonetilaan.

- Rakennusteknisesti suosituslämpötilan voi lyhytaikaisesti asettaa suosituksia alemmaskin, 12–15 asteeseen, mikäli huoneessa ei ole kosteuskuormaa ja tilat ovat rajattavissa väliovilla. Aputiloissa, varastoissa ja autotalleissa lämpöä voi laskea huoletta enemmänkin, mutta tällöinkin on varmistettava, etteivät vesijohdot tai patterit pääse jäätymään, Ketomäki muistuttaa.

Raitisilmaventtiilien sulkeminen energiansäästösyistä tai vedon vähentämiseksi on väärä ja sisäilman laatua heikentävä ratkaisu. Koneellista ilmanvaihtoa ei saa täysin sammuttaa, mutta puhallintehoa voi väliaikaisesti alentaa.

- Liian pieneksi säädetty ilmanvaihtokoneen tuloilman jälkilämmitys aiheuttaa vedontunnetta. Liian korkea asetus puolestaan voi sotkea koneellisen ilmanvaihdon toimintaa sekä nostaa energiankulutusta. Nyt kannattaa tarkistaa, että tuloilman lämpötila on säädetty energiataloudellisesti järkevästi 16–17 asteeseen.

Sähkölämmittäjän parhaat säästövinkit ovat ilmalämpöpumpun tehokas käyttö sekä uunin tai takan säännöllinen lämmittäminen, mikäli nämä kotoa löytyvät. Pakkasia vasten polttopuita kannattaa tuoda ennakkoon sisään muutaman päivän varalle.

Ilmalämpöpumppu kierrättää tehokkaasti tulisijan tuottamaa lämpöä huoneisiin, jos tilaratkaisu on avonainen. Tällöin on kuitenkin varmistettava, että pumppu on lämmitystoiminnolla eikä automaattinen viilennystoiminto ei kytkeydy päälle.

- Uusilla ilmalämpöpumpuilla voi lämmittää energiataloudellisesti kovillakin pakkasilla, vaikka hyötysuhde heikkeneekin ulkolämpötilan laskiessa. Energiataloudellista käyttöä edistää laitteen säännöllinen puhdistaminen. Viimeistään nyt on aika poistaa ulkoyksikköön kertynyt lumi ja jää sekä imuroida varovasti sisäyksikön suodattimiin kertynyt pöly, Ketomäki muistuttaa.

Kovilla pakkasilla kaikki tarpeettomat sähkölaitteet ja mukavuuslämmitykset auton sisätilalämmitys mukaan lukien on syytä sammuttaa, välttää sähköuunin ja -kiukaan käyttöä sekä ajoittaa auton moottorin esilämmitys ja sähköauton lataus niille tunneille, jolloin sähkönkulutus yhteiskunnassa on muuten vähäisempää.

Sähkön huippukulutustunnit ovat tavanomaisesti arkiaamuisin ja -iltaisin ennen ja jälkeen työpäivän.

Lisätietoja ja säästövinkkejä