ABB mukaan Arctialin alumiinitehdasprojektiin
ABB mukaan Arctialin alumiinitehdasprojektiin
20.8.2025
Vähähiilisen alumiinituotannon käynnistämistä varten perustettu projektiyhtiö Arctial arvioi parhaillaan hankkeen toteutusedellytyksiä Suomessa. Toteutuessaan tehdas olisi Manner-Euroopan ensimmäinen uusi primäärialumiinia valmistava tuotantolaitos yli 30 vuoteen.
ABB vastaa hankkeen sähköistyksen ja automaation esiselvityksestä.
ABB on liittynyt mukaan projektiyhtiö Arctialiin sijoittajana ja osana yrityskumppanuutta, joka toteuttaa perusteelliset esiselvitykset vähähiilisen alumiinitehtaan perustamiseksi Suomeen. Hanke on merkittävä Euroopan materiaalitoimitusketjun kannalta. Sijoituksen tarkempia yksityiskohtia ei ole julkistettu. Sopimus allekirjoitettiin vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä.
Arctial on sitoutunut tutkimaan tuotantolaitoksen liiketoimintamahdollisuuksia Kokkolan ja Kruunupyyn alueilla Suomen länsirannikolla, arvioiden kaupallisia, ympäristöllisiä, sosiaalisia ja teknisiä tekijöitä. Kyseessä olisi ensimmäinen primäärialumiinin tuotantolaitos Manner-Euroopassa yli 30 vuoteen. Se vahvistaisi tarjontaa aikana, jolloin maailmanlaajuinen kysyntä on suurta muun muassa auto-, elektroniikka-, pakkaus-, ilmailu- ja rakennusteollisuudessa. Hanke hyödyntäisi vähähiilistä energiaa sekä olemassa olevasta että uudesta uusiutuvan energian infrastruktuurista, ja sen toteutus perustuisi tiiviiseen yhteistyöhön paikallisten ja kansainvälisten teollisuuskumppaneiden kanssa.
ABB vastaa sähköistyksen ja automaation toteutettavuuden arvioinnista, joka kattaa muun muassa suuritehoiset tasasuuntaajat, suurjännitekytkimet, muuntajat ja sähköasemat. ABB:n asiantuntijatiimi laatii yhteistyön puitteissa hankkeen alkuvaiheen suunnitelman (FEED), alustavan työpaketin kuvauksen, budjetin ja aikataulun sekä turvallisuusriskien arvioinnin. Tavoitteena on luoda energia- ja resurssitehokkaat, luotettavat ja turvalliset toiminnot.
- Yhteistyö teollisten toimitusketjujen kanssa on keskeinen osa strategiaamme. Se tuo meille arvokkaita strategisia näkemyksiä, vahvistaa osaamistamme ja avaa uusia verkostoja. Odotamme innolla, mitä voimme saavuttaa yhdessä kumppaneidemme kanssa, kertoi Arctialin toimitusjohtaja Torbjörn Sternsjö.
Arctialin tavoitteena on tehdä lopullinen investointipäätös tuotantolaitoksesta vuosien 2026–2027 aikana. Päätöstä edeltää kattava arviointiprosessi, jonka ratkaiseva ensimmäinen vaihe on nyt käynnistynyt toteutettavuusselvitys.

ABB on liittynyt mukaan projektiyhtiö vähähiilisen alumiinituotannon käynnistämistä varten perustettuun Arctialiin sijoittajana ja osana yrityskumppanuutta. (kuva: ABB)
Uutiset
Bolt Arenan valaistus uusittiin ledein
NIB:n lainalla vahvistetaan sähköverkkoa Vantaalla
Telian verkkodata paljastaa: tänne suomalaiset pakenivat heinäkuun helteitä
Netin halpakaupoista hankitut verkkolaitteet aiheuttavat ongelmia
Suomalais-latvialainen allianssi ehdottaa EU:n tekoälyn gigatehdasta