Anna Wäck Sitowisen Digitaaliset ratkaisut -liiketoiminta-alueen johtoon
5.5.2023
Anna Wäck on nimitetty Sitowisen liiketoimintajohtajaksi Digitaaliset ratkaisut -liiketoiminta-alueelle sekä konsernijohtoryhmän jäseneksi 5.5.2023 alkaen.
Wäckillä on monipuolinen kokemus uuden liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisten kasvuhankkeiden ja myynnin johtamisesta KONEeelta, Siili Solutionilta ja Capgemini Consultingilta. Hän siirtyy Sitowiseen KONEen globaalin kunnossapitoliiketoiminnan Head of Global Offering, Pricing and Sales development -tehtävästä. Wäck on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Aalto Yliopistosta, pääaineenaan laskentatoimi.
Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelu- ja konsultointiosaamisemme mahdollistaa vastuullisemman ja älykkäämmän kaupunkikehityksen ja sujuvamman liikkumisen. Konsernin vuoden 2022 liikevaihto oli 204 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 2 200 asiantuntijaa.
Uutiset
Juha Antila Vaasan yliopiston digijohtajaksi
Telia, Nokia ja Puolustusvoimat yhteistyössä
Kempower tuo markkinoille entistä tehokkaamman latausratkaisun
Ensimmäinen langaton sääasema asennettu sähköverkkoon Espoossa
Jätevedestä lämpöä kaukolämpöverkkoon 2 000 omakotitalon kulutuksen verran