Antti Riivari jatkaa Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtajana
14.2.2022
Maaliskuusta 2017 Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtajana toiminut Antti Riivari jatkaa tehtävässä. Nimityksestä 1.3. alkavalle viisivuotiskaudelle päätti valtioneuvosto 10.2.2022.
Antti Riivarilla on 30 vuoden työkokemus valtionhallinnosta. Ennen Patentti- ja rekisterihallitukseen siirtymistään hän työskenteli kauppa- ja teollisuusministeriössä ja työ- ja elinkeinoministeriössä. Hän on toiminut myös ulkoministeriön palveluksessa erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä. Riivari on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti.
Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtajaksi haki viisi henkilöä.
Patentti- ja rekisterihallitus edistää teknistä ja taloudellista kehitystä ja yhteisöllistä toimintaa Suomessa ja kansainvälisesti. Patentti- ja rekisterihallitus toimii työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla.
Uutiset
Juha Antila Vaasan yliopiston digijohtajaksi
Telia, Nokia ja Puolustusvoimat yhteistyössä
Kempower tuo markkinoille entistä tehokkaamman latausratkaisun
Ensimmäinen langaton sääasema asennettu sähköverkkoon Espoossa
Jätevedestä lämpöä kaukolämpöverkkoon 2 000 omakotitalon kulutuksen verran