Enersenselle uusi nelijalkainen työntekijä
Enersenselle uusi nelijalkainen työntekijä
2.10.2025
Elokuussa 2025 Helenin Vuosaaren voimalaitoksella työskentelevät enersenseläiset saivat työkaverikseen robottikoiran. Robottikoira on esimerkki digitaalisesta ratkaisusta, joka tuo arvoa asiakkaalle ja parantaa työntekijöiden turvallisuutta. Kyseessä on tiettävästi Suomen toinen voimalaitos, jossa työskentelee robottikoira.
Robotti tekee pääsääntöisesti erilaisia mittauksia. Se mittaa ihmistä tarkemmin esimerkiksi värähdyksiä, lämpöä ja liukuhihnan alla olevien laakereiden toimintaa ja kuntoa. Koirassa on kamerat, jolloin ihmisen on helppo myös tarkistaa erilaisia tiloja tietokoneen kautta. Se on ketterä ja pienikokoinen, joten se voi työskennellä ahtaissa paikoissa.
Robotin tekemän jatkuvan mittauksen ansiosta poikkeamat huomataan heti ja korjaukset voidaan aloittaa aiempaa nopeammin. Vastaavasti huoltovälejä pystytään pidentämään, kun toimenpiteet tehdään silloin, kun niistä on aidosti hyötyä.
Robottikoira lisää työn turvallisuutta ja mielekkyyttä. Mittaukset ovat tärkeitä, mutta ihmiselle yksitoikkoisia työtehtäviä. Paikat, joissa robotti työskentelee, ovat pölyisiä ja ahtaita. Esimerkiksi puuhaketta sisältävä hengitysilma voi olla ihmisille haitallista. Lisäksi robottikoirassa on kaasuntunnistussensori, joka hälyttää, jos hiilimonoksidin määrä ilmassa kasvaa ihmiselle vaaralliseksi.
- Laitoksessa on paikkoja, joissa ihmisen pitää jatkuvasti seurata ilmanlaatumittareita. Paikat, joissa koira työskentelee, eivät muutenkaan ole ihmiselle mieluisia, joten on myös työhyvinvointimielessä hienoa, että saamme nelijalkaisen apurin, sanoo Enersensen kehitysinsinööri Patrick Niemi.
Aluksi ihminen toimii robottikoiran kaverina tiiviisti, mutta tarkoitus on kouluttaa se toimimaan itsenäisesti. Tarvittaessa ihminen voi ohjata koiraa tabletin kautta. Robottikoiraa kouluttaa Enersensellä nimetty robottimestari.
- Robottimestariksi on ollut tunkua. Moni työntekijä on selvästi innoissaan uudesta työkaverista, ja sitä halutaan tulla katsomaan sekä Enersenseltä että Heleniltä, Niemi kertoo.

Uutiset
Energiansäästöviikolla kehotetaan oman energian hallintaan
Varsinais-Suomen sähköverkon kapasiteettihaasteet on ratkaistava
Helvar ostaa pitkäaikaisen puolalaisen kumppaninsa valaistuksenohjausliiketoiminnan
Kempower avaa uuden tutkimusyksikön LUT-yliopiston kampukselle
Sähköalan tulevaisuuden ratkaisut luodaan yhdessä