Hallitus esittää lainsäädäntöä EU:n data-asetuksen kansallisesta toimeenpanosta
29.9.2025
Hallitus antoi eduskunnalle EU:n data-asetusta täydentävää lainsäädäntöä koskevan lakiesityksen 25.9.2025. Data-asetuksella on keskeinen merkitys datatalouden edistämisessä. Asetuksen tavoitteena on edistää datan saatavuutta ja käyttöä laajasti yli sektorirajojen.
EU:n data-asetus asettaa vaatimuksia erityisesti verkkoon liitettävien laitteiden valmistajille. Niiden tulee jatkossa tarjota käyttäjälle pääsy laitteen ja siihen liittyvien palveluiden keräämään dataan ilman erillistä maksua. Asetuksessa tarkoitettujen laitteiden kirjo on laaja, niitä voivat olla esimerkiksi erilaiset sensorit ja älykello.
Data-asetus luo tietoja keräävien laitteiden käyttäjille uusia oikeuksia. Yritykset ja kuluttajat voivat helpommin hallita ja hyödyntää omia tietojaan ja toimittaa dataa kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi huoltoa tai lisäpalveluita tarjoavalle yritykselle. Pienempiä yrityksiä suojataan datan hyödyntämiseen ja jakamiseen liittyviltä epäreiluilta sopimusehdoilta. Etenkin yritysten kannalta asetus luo merkittävästi uusia edellytyksiä datan hyödyntämiselle.
Data-asetuksen myötä julkisilla toimijoilla on poikkeuksellisissa tilanteissa, esimerkiksi yleisissä hätätilanteissa, oikeus pyytää tietoja yksityiseltä sektorilta. Lisäksi asetus velvoittaa datankäsittelypalveluita, kuten pilvipalveluita, luomaan puitteet niiden helpommalle vaihtamiselle.
Data-asetuksen soveltaminen on alkanut pääosin 12.9.2025.
EU:n data-asetus on suoraan sovellettavaa oikeutta, mutta se edellyttää kansallista täydentävää sääntelyä. Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki datan hallinnan ja jakamisen valvonnasta ja muutettavaksi eräitä muita lakeja. Uudessa laissa säädettäisiin toimivaltaisista viranomaisista ja niiden tehtävistä, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin valvontatoimivaltuuksista sekä seuraamuksista. Uuteen lakiin siirrettäisiin myös jo aiemmin säädetyt EU:n datanhallinta-asetuksen kansalliset toimeenpanosäännökset.
Uusia viranomaistehtäviä saisivat Traficom, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja kuluttaja-asiamies. Pääasiallisesti data-asetuksen noudattamista valvoisi Traficom. Traficom toimisi myös datakoordinaattorina eli keskitettynä yhteyspisteenä asetuksen soveltamiseen liittyvissä asioissa Suomessa.
Lakiesityksen käsittely eduskunnassa alkaa lähetekeskustelulla, joka käydään täysistunnossa. Tämän jälkeen alkaa lakiesityksen valiokuntakäsittely. Valiokunnan mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.
Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026.
Uutiset
Kotus valitsi kuukauden sanan: droonimuuri
Euroopan suurimman sähkökattilalaitoksen peruskivi muurattu
Yhteistyö toi läpimurron huijauspuheluiden torjuntaan
Fingrid nostaa kantaverkkomaksuja vuoden alusta
Brillian ja Siemens edistämään teollisen tekoälyn käyttöönottoa Suomessa ja Baltiassa