Lappeenrantaan perustetaan sähkötekniikan professuuri
31.5.2023
LUT-yliopisto perustaa lahjoitusvaroilla uuden sähkötekniikan professuurin Lappeenrantaan. Sähkötekniikan osaamiselle on valtava kysyntä, kun yhteiskunta siirtyy fossiilisista energialähteistä uusiutuvaan sähköön.
Uusiutuva sähköntuotanto muuttaa Suomen sähköjärjestelmää merkittävästi seuraavien vuosikymmenien aikana. Dekaani Olli Pyrhösen mukaan uusi professuuri keskittyy energiamurrokseen liittyvään järjestelmätekniikkaan ensimmäisenä Suomessa.
- Tuuli- ja aurinkovoimateknologia yleistyy sekä teollisuudessa että kiinteistöissä, joten alan osaamiselle on valtava kysyntä, Pyrhönen sanoo.
Professuuri perustetaan lahjoitusvaroin, joita kertyi 30 lahjoittajalta yhteensä yli miljoona euroa. Suurimmat lahjoittajat olivat Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja Etelä-Karjalan Osuuspankki.
Uutiset
230 000 mittalaitetta takaamaan sähkön toimituslaatua
DNA:n hankkimasta sähköstä jopa 80 prosenttia Iin tuulivoimapuistosta
Tukes selvittää pihasaunapakettien turvallisuutta valvontahankkeessa
Åland Post hankki Ahvenanmaan ensimmäiset kaasukuorma-autot
Hansabille enemmistöosuus suomalaisesta C2 SmartLightista