SIL mukana Vaasa Energy Weekissä
SIL mukana Vaasa Energy Weekissä
20.3.2026
Vaasa Energy Week on 15 vuodessa kasvanut paikallisesta yliopistovetoisesta tapahtumasta kansallisen, ellei jopa kansainvälisen tason tapahtumaksi. Alun alkujaan yksipäiväinen tapahtuma kestää nykyään laskutavasta riippuen kolme tai neljä päivää ja houkuttelee paikalle yli 9 000 osallistujaa, jotka edustavat yli 50 eri kansallisuutta. Tarjolla on yritysten osastojen lisäksi seminaareja ja asiantuntijapuheenvuoroja.
Toisin kuin monet ammattimessut, Vaasa Energy Week (VEW) on rakennettu siten, että jokaisella messupäivällä on oma teemansa ja joka päivälle joutuu varaamaan ja maksamaan osastopaikkansa erikseen. Eri päivien teemat jakautuivat tuuli- ja uusiutuvaan energiaan, energian varastointiin ja kaasuenergiaan. SIL osallistui tapahtumaan ensimmäistä kertaa omalla osastollaan. Päiväksi valikoitui keskimmäinen päivä 18.3. eli energian varastointi -teema.
Tapahtuma tarjosi SILille runsaasti positiivista näkyvyyttä; SILin osastolla pysähdyttiin kiitettävästi ja keskustelua sekä yksityishenkilöiden että yritysten edustajien kanssa syntyi. Vapaasti jaossa ollut Sähkö & Tele -lehden tuorein numero teki hyvin kauppansa ja yhdistyksen sivuille vievää QR-koodia luettiin ahkerasti, joka toivon mukaan näkyy myös lisääntyneinä jäsenhakemuksina. Ei ole ollenkaan poissuljettua, etteikö SILin kannattaisi osallistua myös ensi vuonna.

SILin osasto Vaasa Energy Weekissä. Kuvassa SIL-opiskelijaosaston vetäjä Maria Niemelä TAMKista.
Elisan Puhelinmuseossa avoimet ovet sunnuntaina 22.3.2026