13 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen
10.2.2022
Vaasan Sähköverkko investoi tänä vuonna noin 13 miljoonaa euroa verkon toimitusvarmuuden parantamiseen ja muuhun kehitykseen. Käytännössä se tarkoittaa harvempia ja lyhyempiä sähkökatkoja yhtiön jakelualueella. Vuoden aikana kaivetaan 160 kilometriä kaapelia maahan korvaamaan ilmajohtoja ja kannattelevia pylväitä.
Tämän vuoden kaapelointityöt sijoittuvat Vähänkyrön Tapoilaan, Mustasaaren Norra ja Södra Vallgrundiin, Korsnäsin Moikipäähän, Närpiöön välille Töjby–Rangsby sekä Mustasaareen välille Vikby–Sulva. Samalla verkkoon lisätään automaatiota ja älykästä vianhallintaa.
- Ilmajohtojen poistamisen yhteydessä poistetaan myös vanhoja pylväsmuuntamoita, jotka korvataan ympäristöystävällisillä puistomuuntamoilla, kertoo Vaasan Sähköverkon suunnittelupäällikkö Jarmo Leppinen.
Yhtiö on jo vuosien ajan rakentanut niin sanottua säävarmaa sähköverkkoa.
- Tällä hetkellä kaksi kolmasosaa meidän koko jakelualueen sähköverkosta on maakaapeloitu ja asemakaava-alueiden osalta kaapelointiaste on jo lähes 100 prosenttia.
Uutta sähköverkkoa rakennetaan Vaasan Laajametsään GigaVaasa-alueelle, Laihian Kalliolaan sekä Vaasan Vanhaan satamaan.
Uutiset
Norjan energiamurros törmää sähköverkon rajoihin
Heikki Hallila nimitetty Calefa Oy:n toimitusjohtajaksi
Itä-Uudestamaasta tulee vihreän siirtymän klusteri?
Kuudesluokkalaiset pääsevät työskentelemään tekoälyllä NYT Yrityskylässä
Schneider Electricin uutuus datakeskuksilleLidl saavutti energiansäästötavoitteen 249 prosenttisesti
Miksi kodin netti tuntuu hitaalta, vaikka nopeuden pitäisi olla kunnossa?