60 vuotta parempaa elämää sähköllä

20.6.2018

Ensto on ollut edistämässä parempaa elämää sähköllä vuosikymmenten ja sukupolvien ajan. Tasan 60 vuotta sitten Ensio Miettinen perusti Porvooseen Insinööritoimisto Ensio Miettisen, joka aloitti tuotannon keskittymällä pienten metalliosien sorvaukseen. Ension visio oli tehdä tuotteista helpompia asentaa ja parempia käyttää. Uudet ideat, modernit valmistusmenetelmät ja vankka kustannustietoisuus olivat hänen avaimia menestykseen.

Kolmas sukupolvi mukana Enstossa
Vuosikymmenten aikana Ensto on kehittynyt kansainväliseksi teknologiayritykseksi, joka työllistää 1600 henkilöä 20 maassa ja suunnittelee ja tarjoaa sähköistysratkaisuja älykkäisiin sähköverkkoihin, rakennuksiin ja liikenteeseen. Yhtiön omistus siirtyi Miettisen perheen seuraavalle sukupolvelle vuonna 2001, ja enemmistö Enston omistuksesta siirtyi kolmannelle sukupolvelle huhtikuussa 2018.

"60-vuotias kansainvälinen perheyrityksemme jatkaa kasvuaan uudella strategialla, ja me omistajat olemme sitoutuneita kehittämään ja kasvattamaan yritystä eteenpäin", sanoo Marjo Miettinen, Enston omistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

60 hyvää tekoa 
60-vuotisjuhlavuoden aikana teemme entistä enemmän töitä paremman ja kestävämmän elämän puolesta. Juhlavuoden aikana Ensto toteuttaa yhdessä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa 60 hyvää tekoa, jotka edistävät parempaa elämää ja tulevaisuutta. Tekojen toteutumista voi seurata vuoden ajan sosiaalisessa mediassa ja osoitteessa: www.ensto.com/60acts  

Lähde: Ensto Oy