ABC-lataus avaa noin 500 uutta latauspistettä

17.4.2023

S-ryhmä investoi voimakkaasti valtakunnalliseen sähköautojen latausverkostoon myös tänä vuonna. Suomen suurteholatausverkosto laajenee merkittävästi, kun eri puolille maata ja erityisesti Uudellemaalle, jossa lataustarve on suurin, rakennetaan satoja uusia ABC-latauspisteitä.

ABC-latausasema Kouvolan Valkealassa. Kuva: Lari Lappalainen

 

ABC-lataus on vajaassa kahdessa vuodessa kasvanut yli 1 300 latauspisteen puhtaasti tuulisähköä käyttäväksi verkostoksi, jota tämän vuoden investoinnit laajentavat olennaisesti.

Sähköautoista valtaosa on HOK-Elannon alueella, pääkaupunkiseudulla. Tämän vuoksi alueen nykyisiä ABC-latausasemia laajennetaan mahdollisuuksien mukaan, esimerkiksi Prisma Itäkeskukseen on tullut kuusi uutta suurteholatauspistettä, joiden kokonaisteho on 300 kW ja yksittäisen pisteen teho jopa 150 kW. Ennestään asemalla oli jo neljä teholatauspistettä kokonaisteholtaan 200 kW sekä kuusi peruslatauspistettä. 

Suurteholatausta rakennetaan pääkaupunkiseudun lisäksi Pohjois-Suomeen, Pirkanmaalle, läntiselle Uudellemaalle, Pohjanmaalle sekä Pohjois-Savoon, jossa Osuuskauppa PeeÄssä avaa alueen ensimmäiset ABC-latauksen tehokkaat latauspisteet. Tänä vuonna rakennetaan noin 500 uutta latauspistettä, joista puolet on suurtehopisteitä.

- Uusimmat suurteholatauspisteemme toimivat nyt myös 800 voltin jännitealueella. Niillä lataustehot kasvavat entisestään jopa 300–400 kilowattiin. Tämän huippunopean teknologian myötä latausajat lyhentyvät ja latauspisteiden käyttö tehostuu, ABC-latauksesta vastaava Olli Tervonen kertoo.

Kuluvan vuoden aikana rakennettavat ABC-latauksen suurteholatauspisteet ovat merkittävä lisäys koko Suomen suurteholatausverkostoon, jossa oli yhteensä 1 061 latauspistettä vuoden 2022 lopussa. ABC-latauksen tämän vuoden suunnitelmat kasvattavat valtakunnallista verkostoa lähes 25 prosentilla viime vuoden lopun tilanteeseen verrattuna.

ABC-latausverkostoa rakennetaan kattavasti eri puolille Suomea S-ryhmän palveluiden yhteyteen. Ruokakauppojen yhteydessä olevat latauspisteet helpottavat lataamista erityisesti arkena. ABC Liikennemyymälät varmistavat monipuolisella tarjonnallaan matkan jatkumisen, ja hotelleissa laturit helpottavat erityisesti lomailevien ja työmatkoja tekevien sähköautoilijoiden matkantekoa.