Aino Kuusi ja Nikolai Argatoff voittivat nuorten teknologiapalkinnon
21.5.2021
Kolmatta kertaa järjestetyssä Millennium Youth Prize -kilpailussa 5 000 euron suuruisen pääpalkinnon voittivat Aino Kuusi ja Nikolai Argatoff. Aino Kuusi opiskelee Aalto-yliopistossa bioinformaatioteknologiaa ja Nikolai Argatoff aloittaa syksyllä lääketieteen opinnot.
Heidän työnsä aiheena oli raskasmetallien puhdistus järvistä bakteerien ja levien avulla käyttäen magnetosomien geenisiirtoa. Työ vastasi haasteeseen: Mitä erilaisia luonnosta löytyviä ominaisuuksia voisimme siirtää geenitekniikan avulla hyödyttämään maailmaa?
Tuomariston mukaan korkeatasoisen finaalin voittajatyön erityisansiona on sen mielikuvituksellisuus ja innovatiivisuus. Se osoittaa kykyä ajatella laatikon ulkopuolella. Työ etenee rohkeasti konkreettiseen toteutukseen tai ainakin sen ideointiin asti.
Toiselle palkintosijalle (3 000 euroa) tuli Adam Yousfi ja kolmannelle, jaetulle sijalle (2 000 euroa) Antti Jokiniemen ja Rasmus Ruusun tiimi sekä Eevi Uitin, Elias Pietilän ja Anne-Marie Niemelän tiimi.
Kilpailussa nuoret etsivät ratkaisuja kolmeen Aalto-yliopiston professorien antamaan globaaliin kestävän kehityksen haasteeseen. Kilpailutyöt sai toteuttaa kirjallisena selvityksenä, videona tai prototyyppinä.
Uutiset
Sähköala valitsee jälleen Vuoden sähköauton®Vuoden sähköauto julkistetaan 14.11.2026 Sähköisen liikenteen päivä -tapahtumassa
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti