Anna Tanskanen SESKOn toimitusjohtajaksi

28.8.2020

SESKOn hallitus on valinnut tekniikan tohtori Anna Tanskasen SESKOn uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2021.

SESKOa 16 vuotta johtanut toimitusjohtaja Sinikka Hieta-Wilkman jatkaa SESKOn palveluksessa uuden toimitusjohtajan mentorina ja neuvonantajana 1.1. - 30.4.2021, minkä jälkeen hän jää eläkkeelle.

Anna Tanskanen siirtyy SESKOn palvelukseen Caruna Oy:n Sähköverkot -yksikön automaatiopäällikön ja tiimivastaavan tehtävistä. Hän on väitellyt sähkötekniikan tohtoriksi vuonna 2010 Lappeenrannan Teknillisestä Yliopistosta. Anna Tanskanen on julkaissut useita energiatekniikan alan tieteellisiä artikkeleita sekä julkaisuja yksin ja yhdessä muiden asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa, mm. uusien liiketoimintamallien järjestäytymisen vaihtoehdoista säädellyssä sähköverkkotoiminnassa. Suomenruotsalainen Anna Tanskanen on kokenut esimies, ratkaisukeskeinen energia-alan muutosjohtaja sekä sähkönjakeluverkkojen keskeytyskriittisten toimintojen asiantuntija.

Anna Tanskanen tuo mukanaan SESKOon asiakaslähtöistä palveluliiketoimintaosaamista, kokemusta ICT-projektien johtamisesta sekä kansainvälistä yhteistyövoimaa. Aikaisemmin Anna Tanskanen on osallistunut SESKOn sähköverkkojen järjestelmävaatimukset -komitean SK 8 toimintaan sekä IEC Young Professionals -ohjelmaan 2020. SESKO saa hänestä kielitaitoisen ja aktiivisen johtajan niin kansainvälisiin kuin kansallisiinkin sähköteknisen standardoinnin tehtäviin.