atNorth ostaa Advanian kaksi palvelinkeskusta Suomessa
10.1.2023
Konesalipalveluistaan tunnettu atNorth investoi ympäristövastuulliseen kasvuun Pohjoismaissa. Yhtiö ottaa haltuunsa Advanian Suomessa hallinnoimat konesalit, ja nämä tilat lisätään yhtiön nopeasti kasvavien konesalipalvelujen tarjontaan Pohjoismaissa.
Advanian tavoitteena on yhteistyössä atNorthin kanssa jatkaa konesalipalvelujen tarjoamista nykyisille ja uusille asiakkailleen, laajentaa palveluvalikoimaa sekä kasvaa Pohjois-Euroopan johtavaksi IT-palveluntarjoajaksi.
Suomi kiinnostaa atNorthia investointikohteena, koska maan tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035 ja maailman ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointivaltio. Suomi on edelläkävijä uusiutuvan energiateknologian kehittämisessä ja keskittyy vahvasti vastuullisuuteen.

Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita