Aurinkoisia uutisia pientuottajille Helsingissä

2.2.2021

Helsingissä on yli 650 aurinkosähkön tuottajaa ja aurinkoisena kesäpäivänä 2-3 % koko Helsingin sähkönkäytöstä voidaan tuottaa auringolla. Helsingissä toimiva jakeluverkkoyhtiö Helen Sähköverkko on uudistanut pientuottajien mittaustiedon käsittelyä. Uudistus parantaa pientuottajien saamaa hyötyä itse tuotetusta aurinkosähköstä.

Helen Sähköverkko on uudistanut pientuotannon mittaustiedon käsittelyä ja on ottanut käyttöön tuntikohtaisen netottamisen. Muutos on tullut voimaan pientuottajille vuoden alusta alkaen ja palvelu on maksuton pientuottajille. Tuntikohtainen netotus tarkoittaa, että yhdellä tunnilla voi olla vain sähkön ostoa tai myyntiä. Aikaisemmin oli mahdollista, että asiakas sekä osti sähköä verkosta, että myi sähköä verkkoon saman tunnin aikana. Uudistuksen myötä entistä isompi osa asunnon katolla itse tuotetusta aurinkosähköstä käytetään omassa kiinteistössä ja sähköverkosta ostetun sähkön määrä vähenee. 

Joulukuussa Työ- ja elinkeinoministeriö teki asetusmuutoksen, joka salli ns. hyvityslaskentapalvelun käyttöönoton taloyhtiöille. Samassa yhteydessä tuli mahdolliseksi kustannustehokas tapa pientuotannon tuntikohtaiseen netottamiseen sähköverkkoyhtiön mittaustietokantaa hyödyntäen.

- Tuntikohtainen netotus ja taloyhtiöille suunnattu hyvityslaskentapalvelu ovat erinomaisia esimerkkejä uusista palveluista, joita tarjoamme helsinkiläisille siirryttäessä kohti ilmastoneutraalia energiajärjestelmää, sanoo palvelujohtaja Jouni Lehtinen Helen Sähköverkosta

Faktat:

  • Tuntikohtainen netotus koskee pientuotantoa, jonka teho on alle 100 kVA. 
  • Yli 95 % helsinkiläisestä pientuotannosta on tuntikohtaisen netotuksen piirissä.
  • Pientuottajan kannattaa mitoittaa aurinkopaneeli-investoinnit mahdollisimman hyvin omaan sähkönkulutukseen sopivaksi. Pientuottaja säästää sähkönsiirrosta, sähkönmyynnistä ja veroista, kun käyttää aurinkosähkön itse omassa kiinteistössä.
  • Ylijäämäsähkön voi myydä verkkoon. Aurinkosähkön myynnistä saatu korvaus määrittyy sähkönmyyjän kanssa solmiman sopimuksen mukaisesti. Korvaus on yleensä samaa suuruusluokkaa sähkönmyyntihinnan kanssa.