Carunan sähköverkonasentajien täsmäkoulutusohjelma hyvässä vauhdissa

27.7.2020

Sähköalan ammattilaisille räätälöity sähköverkonasentajien Kärkiryhmä-koulutusohjelma etenee. Verkostotyön ammattitaitoon kuuluu teorian ja käytännön hallinta ja ehdoton turvallisuus. Juhannuksen alla ryhmä kertasi työvaiheita käytännössä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen sähkökentällä kahden viikon ajan. 

Helmikuussa 2020 sähkö- ja automaatioasentajaksi valmistunut Patrick Lehtinen (19 v.) Lohjalta odottaa Kärkiryhmä-koulutusohjelmalta osaamisen varmuutta.

- Kaikilla on oma tapansa tehdä asioita, vaikka lopputulos olisi sama. Odotan että opin täällä opettajilta ne ihan oikeat työtavat. Olen oppinut uutta ja saanut hienosäätöä asioihin, jotka eivät ennen olleet sataprosenttisesti hallussa. Ammattikoulussa käytännön verkostotyö jäi vähiin. Vanhemmilla asentajilla on ollut iso rooli työhön oppimisessa. Ensimmäiset kiipeilytkin tein vasta työelämässä, Lehtinen kertoo.

Robin Tuomiselle (32 v.) on kertynyt työkokemusta jo yli kymmenen vuotta sähköasentajaksi valmistumisen jälkeen. Tammikuussa hänelle tuli yllättäen muutto Kristiinankaupungista Espooseen ja hän tarttui tilaisuuteen, kun Baronan kautta haettiin osallistujia Carunan ja Sedu Educationin koulutukseen, jonka kautta oli luvassa työpaikka. Hän miettii myös, miten kurssi hyödyttäisi, jos hän päättäisi suorittaa vielä erikseen Energia-alan ammattitutkinnon sähköverkkoasennuksen osaamisalalta.

Vaikka Tuomisella on pitkä kokemus alalta, hänen osallistumisensa Tampereen koulutusjaksolle nähtiin hyödyllisenä, koska siellä käytiin työvaiheita läpi yhdessä ryhmän kanssa ja käytännönläheisesti. Hän on myös pystynyt tuomaan kouluttajille omia kokemuksiaan kentältä.

- Itselleni erityisen hyödyllistä täällä oli pylväästä alaslaskukoulutus, jota en ole muutamaan vuoteen kertaillut. Oli mukava tehdä se taas eilen, niin pysyy muistissa, kuinka kaveri pelastetaan pylväästä, jos jotain sattuu – ja toivon mukaan ei satu, hän painottaa.

Molemmat miehet työllistyvät N3M Power Oy Ab:lle, joka toimii Länsi-Uudellamaalla. Lehtinen oli hakeutunut sinne vuoden alussa opintojen viimeiseen työharjoitteluun, mutta työnantaja houkutteli jäämään yritykseen ja osallistumaan Kärkiryhmä-koulutusohjelmaan. Tampereen kurssijaksolla hänellä oli takanaan jo puoli vuotta töitä yrityksessä.

Sähköverkonasentajan työ on Lehtisen ja Tuomisen mukaan unelma-ammatti ihmiselle, joka pitää monipuolisesta ja vaihtelevasta työstä, jossa saa olla välillä ulkona ja luonnon keskellä. Säät vaihtelevat, mutta niihin tottuu ja varusteet kestävät. Kentällä työskennellään pääasiassa parin kanssa jo turvallisuudenkin takia.

- Jonkin verran työskennellään kaupunkiolosuhteissa, mutta usein pääsee myös metsään. Siellä on oma rauha, Lehtinen sanoo.

Kärkiryhmä-koulutettavat ovat koulutusohjelman ajan työsuhteessa Baronaan ja työllistyvät sen päätteeksi neljän sähköverkkoja rakentavan urakoitsijan palvelukseen. Työnantajat ovat N3M Power Oy AbNordic Electro Power OyExsane Oy ja Despro Engineering Oy.

 

Teoria ja käytäntö hallussa

Miten yritys hyötyy räätälöidystä koulutuksesta?

- Tavoitteenamme oli rekrytoida tekijöitä, joilla on entuudestaan sähköalan perustutkinto, ja täydentää heidän osaamistaan sähköverkon asennuksen osalta. Carunan koulutuksessa opitaan heti alusta pitäen tekemään asiat oikeiden ohjeiden mukaan. Meille työn laatu on äärimmäisen tärkeää, se että asentajat hallitsevat oikeat tiedot ja taidot. N3M Power Oy Ab:n kehityspäällikkö Mikael Nylund kertoo.

- Hyvää on myös se, että osallistujat tutustuvat ja verkostoituvat toisissa yrityksissä työskentelevien asentajien kanssa. Syntyy ryhmä, josta he voivat saada tukea tulevaisuudessa, hän lisää.

Nylund esittää toiveen koulutusohjelman jatkokehityksestä niin, että se voisi tulevaisuudessa johtaa viralliseen tutkintoon ja pätevöitymiseen esimerkiksi oppisopimuksella.

- Tähän asti asentajat ovat täydentäneet ammattiosaamistaan pääasiassa työssä oppimalla, koska lisäkoulutusmahdollisuudet ovat olleet rajalliset, hän kertoo. 

Barona koordinoi koulutusohjelman toteutusta ja osallistujien hakua

- Ideoimme koulutuksen konseptia Carunan kanssa ja jalostimme sitä edelleen koulutusyhteistyökumppaneiden ja verkonrakennusyhtiöiden kanssa. Tällainen on täysin uutta, että tilaajaorganisaatio on kouluttava taho. Caruna haluaa koulutuksen avulla varmistaa turvallisen ja osaavan aliurakoitsijaketjun. Odotan että tästä saadaan hyvä esimerkkitapaus siitä, miten yritys edistää ja tukee alihankkijoidensa toimintaa, kertoo Baronan liiketoimintajohtaja Markku Leinonen

Baronan hakumarkkinointikampanja tavoitti 120 hakijaa, joista kymmenen läpäisi sekä Baronan esivalinnan ja haastattelut että verkonrakennusyhtiöiden vaativan seulan.

- Tavoitteena oli löytää parhaat mahdolliset koulutettavat. Valittujen joukossa on sekä sähköalan perustutkinnon suorittaneita, jotka haluavat siirtyä verkonrakennustehtäviin, että verkonrakennuksen ammattilaisia, jotka toivoivat lisäkoulutusta, Leinonen kertoo.

Huolellisuus ja turvallisuus selkäytimessä

Laatu ja huolellisuus ovat avaintekijöitä, jotta turvataan sähkön toimitusvarmuus. Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen sähkökentällä voi turvallisesti harjoitella sähköverkonasentajan työn vaiheita. 

- Kun asennuksia sitten tehdään verkkoyhtiöiden sähkönjakeluverkkoihin ja otetaan käyttöön, voi taata, että ne on tehty oikein ja ne kestävät, kouluttaja Jaana Harju kertoo.

- Esimerkiksi 20 kV maakaapelin asennuksessa on paljon vaiheita ja niiden välillä muistettava kaikkien kerrosten suojaus, muuten voi räjähtää, hän lisää.

Yksi tärkeä osa kouluttamista on turvallisuusriskien havainnointi ja kartoittaminen. Myös oikeissa sähköverkoissa raportoituja vaaratilanteita käydään läpi ja opitaan niistä. 

Harju on iloinen, että aloitteen koulutuksen järjestämisestä on kerrankin tehnyt tilaajaorganisaatio itse. 

- Toivottavasti oppilaitokset ja yritykset laajemminkin havahtuisivat, mitä kaikkea täällä voisi kouluttaa. Tänne saa myös tulla tekemään opetusvideoita tai perehdytyksiä komponenttien asennuksista, hän ideoi.

Sähkökenttä täydentyy vuoden 2020 aikana uudella oppimisympäristöllä, jossa pääsee harjoittelemaan voimajohto- ja sähköasema-asennuksia.

- Tarkoitus on, että oppimisympäristö elää koko ajan eikä ole koskaan lopullisesti valmis. Olemme jatkuvasti kuulolla, mitä komponentteja kannattaa vaihtaa tai lisätä, Harju painottaa.

- Näköpiirissä on, että toiminta laajenee syksyllä. Käyttöastetta halutaan nostaa, että saataisiin tämä oppimisympäristö pyörimään mahdollisimman optimaalisesti, kouluttaja Timo Juntunen sanoo.

Kärkiryhmä-koulutusohjelma alkoi etäopetuksella 25.5.2020 ja lähiopetuksella Seinäjoella 3.6. Tampereen viikkojen jälkeen koulutettavat siirtyvät työmaaharjoitteluun yhtiöiden rakennus- tai purkutyömaille ja palaavat taas syksyllä koulun penkille.