Ehrnroothien Atine sijoitti yli miljoonan sähköautojen latausyhtiö Parkkisähköön
18.11.2020
Sähköautojen latausyhtiö Parkkisähkö Oy on hankkinut tämän vuoden aikana oman pääoman ehtoista rahoitusta 2 miljoonaa euroa. Rahoituksen turvin yhtiö toteuttaa kasvustrategiaansa ja varmistaa paikkansa nopeasti kasvavilla markkinoilla. Atine Group Oy on ollut sijoittajana Parkkisähkössä mukana jo usean vuoden ajan, mutta tehtyjen sijoitusten myötä on kasvanut suurimmaksi yksittäiseksi omistajaksi.

- Sähkö- ja varsinkin hybridiautokanta kasvaa nopeasti ja samoin latauspisteiden tarve. Sijoitimme yhtiöön, koska se on kasvubisneksessä ja sillä on vahva teknologia-alusta. Teknologiaan on jo investoitu merkittäviä summia ja kehitystyö tietysti jatkuu, sanoo Atine Groupin toimitusjohtaja Alexander Ehrnrooth.
Ehrnrooth uskoo, että Parkkisähkö pystyy olemaan tehokkain ja luotettavin ratkaisu niin taloyhtiöille, suurille kiinteistöille, pysäköintioperaattoreille, valtiolle, kunnille kuin yksittäisille autoilijoille.
- Useita hankkeita on toteutettu yhteistyössä rakennusliikkeiden ja niiden alihankkijoiden kanssa.
Atine Group Oy on Virala Oy Ab:n sata prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Virala on merkittävä perheomisteinen sijoitusyhtiö, jolla on sijoituksia teollisissa yhtiöissä, pääomarahastoissa sekä kiinteistöissä. Virala-konserni on merkittävä omistaja neljässä pörssiyhtiössä. Alexander Ehrnrooth on sekä Atine Groupin että Viralan toimitusjohtaja.
Parkkisähkö Oy on suomalainen sähköautojen latauspalveluja tarjoava yritys. Parkkisähkö on kehittänyt sähköautojen latausteknologiaa ja niihin liittyviä tietojärjestelmiä jo viiden vuoden ajan. Latauspalvelun Parkkisähkö toimittaa teknologiaa lisenssipartnereillemme ja latauslaitevalmistajille Suomessa ja ulkomailla.
Uutiset
Sähköala valitsee jälleen Vuoden sähköauton®Vuoden sähköauto julkistetaan 14.11.2026 Sähköisen liikenteen päivä -tapahtumassa
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti