Elenger on toimittanut puolet tulevan lämmityskauden kaasusta
Elenger on toimittanut puolet tulevan lämmityskauden kaasusta
28.7.2026
Suomen suurin nesteytetyn maakaasun eli LNG:n toimittaja Elenger on tuonut kevään ja alkukesän aikana viisi LNG-lastia Suomeen ja Baltiaan. Nyt kevään viimeinen LNG-laiva on saapunut Inkooseen, ja lisätoimituksia suunnitellaan loppuvuodelle.
Toimitusten myötä Elengerin asiakkaille on saatu jo puolet ensi lämmityskauden kaasusta. Yhtiö on toimittanut maakaasua Norjasta ja Yhdysvalloista Suomen Inkoon ja Liettuan Klaipėdan satamiin.
Elenger on hyvin varautunut, vaikka hintapaineet kasvavat Euroopassa
Eurooppalaiset kaasuyhtiöt ovat täyttäneet varastojaan ensi talvea varten tilanteessa, jossa kaasun maailmanmarkkinahinta on ollut koholla Persianlahden kiristyneen tilanteen vuoksi. Tilannetta on kiristänyt lisäksi se, että Euroopan kaasuvarastot ovat tavanomaista tyhjemmät.
Elengerin kaasutoimitukset Eurooppaan ovat kuitenkin sujuneet normaalisti. Koska yhtiö hankkii kaasua pääasiassa Yhdysvalloista ja Norjasta, se ei ole riippuvainen qatarilaisesta LNG:stä, johon Hormuzinsalmen häiriöt ovat vaikuttaneet voimakkaimmin.
Elenger Suomen toimitusjohtaja Pasi Näkin mukaan yhtiöllä on hyvät valmiudet reagoida nopeasti, jos hinnat nousevat jyrkästi tai maailmantilanne muuttuu äkillisesti.
- Kaasun korkea hinta on merkittävin este varastojen täydentämiselle Euroopassa. Olemme kuitenkin jo toimittaneet puolet asiakkaidemme kaasusta, joten tilanteemme on hyvä, Näkki sanoo.
Vaikka kaasun saatavuus on vakaa, sen hinta määräytyy globaaleilla markkinoilla. LNG suuntautuu sinne, missä siitä maksetaan korkein hinta, joten Lähi-idän häiriöt ovat heijastuneet myös Eurooppaan. Suomessa tilannetta vakauttaa Inkoon LNG-terminaali, joka parantaa merkittävästi maan toimitus- ja huoltovarmuutta.
Inkoon LNG-terminaali on ollut tärkeä osa Suomen kaasuinfrastruktuuria jo vuodesta 2022 lähtien. Sen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun markkinoilla on epävarmuutta.

Norjalainen energiayhtiö Equinor toimitti Elengerille uuden LNG-erän Liettuan Klaipėdan satamaan Arctic Aurora -laivalla huhtikuussa. (Kuva: Elenger)
Uutiset
Sähköala valitsee jälleen Vuoden sähköauton®Vuoden sähköauto julkistetaan 14.11.2026 Sähköisen liikenteen päivä -tapahtumassa
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti