Elenia uudistaa sähköverkkoa Jyväskylän seudulla

Elenia uudistaa sähköverkkoa Jyväskylän seudulla

16.10.2026

Elenia ja Enerke ovat solmineet puitesopimuksen Jyväskylän alueen jakeluverkon rakentamisesta. Puitesopimuksen aikana rakennetaan ja uusitaan merkittävä määrä ikääntyvää ilmajohtoverkkoa, mikä parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta, vahvistaa verkon kapasiteettia sekä työllistää paikallisia osaajia Jyväskylän seudulla.

Puitesopimus on tehty vuosille 2027–2028. Sopimus sisältää lisäksi mahdollisuuden kahteen yhden vuoden optiokauteen. Sopimuksen peruskauden arvo on noin 3,5 miljoonaa euroa. Elenian investointi hankkeelle on yhteensä 7 miljoonaa euroa.

Puitesopimuksen aikana rakennetaan uutta sähköverkkoa ja asennetaan yli 150 kilometriä säävarmaa maakaapelia noin 110 kilometrin matkalle. Lisäksi verkkoon rakennetaan 81 uutta puistomuuntamoa, joilla korvataan vanhat ilmajohdot ja pylväsmuuntamot.

Vuoden 2027 aikana toteutetaan neljä projektia Jyväskylän ja Laukaan alueilla. Vuonna 2028 rakentaminen jatkuu kahdella projektilla Jyväskylässä ja Petäjävedellä.

Rakentamisen tavoitteena on vahvistaa Jyväskylän seudun sähköverkon toimitusvarmuutta ja varmistaa laadukas sähkönjakelu asiakkaille myös haastavissa sääolosuhteissa. Rakentamisen yhteydessä parannetaan verkon käyttövarmuutta sekä vahvistetaan kapasiteettia kasvavan sähkönkäytön tarpeisiin.

Rakentamisen tavoitteena on vahvistaa Jyväskylän seudun sähköverkon toimitusvarmuutta ja varmistaa laadukas sähkönjakelu asiakkaille myös haastavissa sääolosuhteissa.