Elisa maailman operaattoreista kolmanneksi paras arvonluoja

18.3.2020

Suomalainen Elisa oli maailman kolmanneksi paras teleoperaattori arvonluonnissa vuosina 2015–2019, selviää konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin (BCG) tuoreesta raportista. Tällä tarkoitetaan yrityksen osakkeenomistajilleen tuomaa kokonaistuottoa. Vaikka Suomen operaattorimarkkina on hyvin kilpailtu, Elisa pystyi saavuttamaan 22 prosentin keskimääräisen vuotuisen osakkeenomistajan kokonaistuoton (TSR).

BCG tarkasteli raportissaan teknologia-, media- ja telekommuunikaatioyhtiöiden (TMT) arvonluontia maailmanlaajuisesti viimeisten viiden vuoden aikana. Teleoperaattoreista Elisan edelle vertailussa nousivat vain yhdysvaltalainen T-Mobile ja kenialainen Safaricom. Ruotsalainen Tele2 oli sijalla 8 toiseksi parhaimpana pohjoismaisena operaattorina. Teleoperaattoreiden vuotuisen arvonluonnin keskimääräinen luku oli maailmanlaajuisesti vain 6 prosenttia.

BCG:n raportissa yhdeksi Elisan menestystekijäksi nostettiin verkonhallinnan automaatio, jonka avulla Elisa on pitänyt matkaviestintäpalveluidensa kulut ennallaan samalla, kun dataliikenne on kasvanut peräti 16-kertaiseksi vuosina 2012–2018. Elisan omaan käyttöön kehitetty verkonhallinnan automatisointi on ollut niin onnistunut, että yhtiö tarjoaa palvelua myös muille operaattoreille, kuten Orange Spainille ja LG Uplussalle.

BCG:n raportin mukaan operaattoreiden katseet kohdistuvat seuraavaksi 5G-verkkoihin, jotka otettiin Suomessa käyttöön ensimmäisten maiden joukossa. Kun teknologia yleistyy, operaattorit saavat mahdollisuuksia arvonluontiin uusilla tuotteilla.