Eltel rakentaa Onnisen logistiikkakeskukseen sähkönjakeluverkon kokonaisuuden

23.10.2023

Eltelin teollisuus- ja kiinteistöpalvelut ovat saaneet merkittävän sopimuksen Kesko Oyj:ltä. Kesko rakennuttaa Onnisen ja K-Auton käyttöön suuren huippumodernin logistiikkakeskuksen Hyvinkäälle ja Eltel toimittaa mittavaan hankkeeseen laajan sähkönjakeluverkon kokonaisuuden.

Eltelin toimitukseen kuuluu logistiikkakeskuksen laajan pääsähköjakeluverkon rakentaminen alkaen uudesta keskijänniteliittymästä aina 20/0,4 kV jakelumuuntajiin saakka. Vastaamme tältä osin myös luvitus- ja maanrakennustöistä. Logistiikkakeskuksen päätoteuttajan tehtävistä vastaa Haahtela ja oman osuutemme sovitamme muiden alueella työskentelevien kumppaneiden kanssa.

Hyvinkään logistiikkakeskuksen rakennushanke on mittava niin laajuudeltaan kuin kestoltaan. Hankkeen laajuudesta kertoo esimerkiksi 85 000 neliömäärä, joka vastaa 12 täysmittaista jalkapallokenttää. Asiakkaamme tavoitteena on vastuullisesti toteutettu, laadukas lopputulos. Vaiheittain vuosien 2025–2030 aikana valmistuva logistiikkakeskus tuleekin olemaan omalla aurinkovoimalalla, sadalla maalämpökaivolla ja kaiken kaikkiaan uusimmalla energiatekniikalla erinomainen esimerkki modernista rakentamisesta. Onninen ja Kesko ovat painottaneet rakentamisen kumppaneiden valinnassa vastuullisuutta ja kykyä mittavan projektin hallittuun läpivientiin.