Energiayhtiöt puolittavat maksujaan
15.4.2020
Ainakin Kokkolan Energiaverkot ja Turku Energia Sähköverkot puolittavat asiakkaidensa maksuja. Kokkolan Energiaverkot haastaa kaikki Suomen energiayhtiöt mukaan. Kokkolan Energiaverkot Oy ilmoitti huhtikuun alussa puolittavansa kaikkien asiakkaidensa sähkönsiirron energiamaksut huhti-toukokuun ajaksi. Siirtomaksujen huojennus koskee kaikkia verkkoalueen asukkaita.
- Tällä päätöksellä haluamme näyttää mallia muille ja haastamme muutkin sähköverkkoyhtiöt vastaaviin toimenpiteisiin – erityisesti alan suuret toimijat Carunan ja Elenian, Kokkolan Energiaverkot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Nissi sanoo.
Nissin mukaan myös Suomen hallituksen on aika harkita sähkölaskujen alentamista.
Myös Turku Energia Sähköverkot Oy ilmoitti niin ikään huhtikunn alussa alentavansa asiakkaidensa sähkönsiirron perusmaksun 50 prosentilla huhtikuun alusta syyskuun loppuun. Alennus hoidetaan tasapuolisesti sekä kuluttaja- että yritysasiakkaille. Hinnanalennus vaikuttaa Turku Energia Sähköverkot Oy;n liikevaihtoon yhteensä noin kolme miljoonaa euroa.
Kuva Esa Melametsä
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita