Enersense Ässien pääyhteistyökumppaniksi – Porin jäähalli muuttuu Enersense Areenaksi
13.9.2023
Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja Enersense ja jääkiekon liigaseura Porin Ässät ovat solmineet pääyhteistyökumppanisopimuksen. Yhteistyön myötä Porin jäähallin uudeksi nimeksi tulee Enersense Areena.
- Jääkiekolla on Porissa pitkät ja kunniakkaat perinteet sekä voimakas yhteisöllisyyttä lisäävä vaikutus. Haluamme ainoana porilaisena pörssiyhtiönä olla mukana tukemassa Satakunnan hyvinvointia ja kehitystä tälläkin tavalla. Ässissä on otettu myös vastuullisuuteen liittyvät asiat merkittävällä tavalla huomioon, mikä on meille ensisijaisen tärkeää yhteistyötahoa valittaessa, sanoo Enersensen toimitusjohtaja Jussi Holopainen.
Nasdaq Helsinkiin listatulla ja kansainvälisesti toimivalla Enersensellä on Porissa paitsi yhtiön pääkonttori myös useita satoja henkilöitä työllistävä merituulivoiman jalustaratkaisuihin erikoistunut Enersense Offshore Mäntyluodossa. Satakunnassa toimintaa on lisäksi Harjavallassa ja Raumalla.
Uutiset
Elisa, Nokia ja Säätiö PS aloittavat yhteistyön vahvistaakseen alakoululaisten tekoälytaitoja
Valmet parantaa lämmön talteenottoa ja energiatehokkuuttaSolita ostaa tanskalaisen tekoäly- ja datayhtiö Heyran
Tekoäly on tehnyt huijauksista entistä
WordPress-sivustojen murrot jatkuvat Suomessa
OnZero solmi Helenin kanssa sopimuksen