Enersensen toimitusjohtaja jättää tehtävänsä
6.5.2024
Enersense International Oyj ja yhtiön toimitusjohtaja Jussi Holopainen ovat sopineet, että Holopainen jätti tehtävänsä 3.5.2024.
Jussi Holopainen on ollut Enersensen palveluksessa lähes yhtiön alkutaipaleesta lähtien, joista viimeiset 11 vuotta yhtiön toimitusjohtajana. Holopaisen aikana yhtiö on kehittynyt voimakkaasti, se on listattu Helsingin pörssiin ja yhtiön kasvu on ollut kovaa.
Enersensen väliaikaisena toimitusjohtajana toimii Power- ja Connectivity-liiketoiminta-alueiden liiketoimintajohtaja Juha Silvola.
Yhtiö aloittaa uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin välittömästi.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita