Ensimmäinen julkinen ryhmäpuhelu Virve 2 -palvelussa
10.11.2022
Laajakaistaista Virve 2 -ryhmäpuhelua päästiin esittelemään viranomaistoimijoille Erillisverkkojen Asiakas- ja Teknologiapäivässä lokakuun lopulla. Sovellus mahdollistaa viranomaisten tietoturvalliset ryhmäpuhelut siirtymävaiheessa nykyisen Virve-viranomaisverkon ja uuden laajakaistaisen Virve 2 -palvelun päätelaitteiden välillä.
Ryhmäpuheen esittelyssä Hätäkeskuslaitoksen sovellusasiantuntija Minna Ylinen soitti yhdessä liiketoimintajohtaja Jarmo Vinkvistin kanssa ryhmäpuhelun Erillisverkkojen hallintakeskuksen ja Hätäkeskuslaitoksen kesken. Yhteys testilaitteella todettiin hyvin toimivaksi ja kuulijakunta palkitsi kehittäjät voimakkailla aplodeilla.
Uusi liittymä tarjolle etuoikeutettuun dataliikenteeseen
Virve 2 -hankkeen hankejohtaja Ari Toivonen muistuttaa, että olemme Suomessa kriittisen viestinnän kehittäjien etujoukoissa maailmanlaajuisesti. Erillisverkot pääsee ensi vuonna aloittamaan laajemmin asiakkaiden kanssa tehtävää siirtymäkauden ryhmäpuheluiden testaamista. Tulosten ja toimintavarmuuden myötä hankkeessa edetään ensimmäisiin käyttöönottoihin lähivuosina.
Ryhmäpuhelun mahdollistavat keskeiset tietojärjestelmät ja radioverkkoliitynnät ovat valmistuneet hankkeen ensimmäisessä vaiheessa 2020–2022. Erillisverkot on myös tuomassa asiakkaidensa käyttöön vuoden 2022 aikana täysin uuden Virve 2 Data -liittymän, jonka avulla dataliikenne on mahdollista tietoturvallisesti ja viranomaisten etuoikeustoiminteita käyttäen.

Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita