Ensto investoi miljoonia Porvoon tuotantoon

18.1.2021

Ensto on investoinut syksyn aikana kaikkiaan 3 miljoonaa euroa Porvoon tuotantoon, ja tuonut eristyksen läpäisevien SLIW-liittimien valmistuksen Suomeen. Tehtaalle on tullut neljän kuukauden aikana SLIW-liittimiä valmistava komponenttikone, automaattinen SLIW-kokoonpanolinja ja automaattinen kaapelijatkosten ruuvituskone. Porvoossa fokusoidutaan jatkossa komponenttivalmistukseen ja pitkälle automatisoituihin kokoonpanolinjoihin.

Enston Porvoon tehtaalla on ollut kiireinen syksy, kun normaalituotannon lisäksi tehtaalle on asennettu kolme uutta konetta 300 neliön suuruiselle alueelle. 

- Syyskuussa otimme käyttöön kolmannen SLIW-komponenttikoneen, ja marraskuussa asensimme tehtaalle automaattisen SLIW-kokoonpanolinjan sekä ruuvituskoneen. Se tekee puolivalmisteita tammikuun lopussa Porvooseen saapuvalle kokoonpanokoneelle, joka on tarkoitettu jatkosten ja kaapelikenkien automaattiseen ruuvaamiseen, sanoo Ensto Operations -yksikön johtaja Niko Helander.

Muutokset eivät jää tähän, vaan Porvoon päärakennukseen siirretään myös lämpökutisteiden valmistus, joka nykyisin tehdään erillisessä ulkohallissa. Lisäksi päätehtaalle on tulossa kuumakutisteiden valmistukseen toinen paisutuslinja noin vuoden kuluttua. Kaikkiaan Porvoon tehtaaseen aiotaan investoida viisi miljoonaa euroa seuraavan puolentoista vuoden aikana.

- Strategiamme mukaan Porvoon tehdas keskittyy täysin komponenttivalmistukseen ja pitkälle automatisoituihin kokoonpanolinjoihin. Kaikki toteuttamamme toimet liittyvät Porvoon tehtaan ydintoimintojen tunnistamiseen ja niihin investoimiseen, Helander sanoo.

Enstolla on tuotantoa kaikkiaan seitsemässä maassa, joissa jokaisessa tehtaat tulevat fokusoitumaan omiin erikoisalueisiinsa.

Porvoon tehtaan johtaja Sami Soiramo on tyytyväinen tehtyihin panostuksiin.

- Investoinneilla on merkittävät vaikutukset paikallisesti, ja ne ovatkin suurimmat investoinnit Porvoon tehtaalle 10 vuoteen. Investoinnit yhdessä Porvoon tehtaan ammattitaitoisen henkilöstön kanssa luovat todella vahvan pohjan kasvulle ja Enston uuden strategian toteutukselle. Kulunut vuosi on ollut erittäin haastava, mutta henkilöstö on omalla sitoutumisellaan sekä joustamisellaan jälleen kerran osoittanut, miksi henkilöstö on Enstolle kaikki kaikessa.”

Helander uskoo, että panostamalla pitkälle automatisoituihin tuotantolinjoihin mahdollistetaan tuotanto Euroopassa myös pitkällä tähtäimellä. Samalla varmistetaan myös se, että tuotteet ovat aina yhtä korkealaatuisia. 

- Huipputeknologialla laadukkaista materiaaleista ja kaksikomponentti-ruiskuvalutekniikalla Porvoossa valmistetut SLIW-liittimet vastaavat globaaleihin standardeihin ja markkinoiden kysyntään, toteaa Soiramo. Maailmanluokan tuotteelle onkin kysyntää ympäri maailmaa, sillä SLIW-liittimien korkea laatu takaa luotettavan sähköverkon ja vähentää huoltokustannuksia vaativimmissakin olosuhteissa.