Exilion Tuuli laajentaa aurinkosähkön tuotantoon
7.10.2022
Elon, Valtion Eläkerahaston ja Veritaksen omistama uusiutuvaan energiaan sijoittava Exilion Tuulihankkeet Ky kehittää uuden aurinkosähkövoimalan Simoon. Se sijoittuu Iissä ja Simossa olemassa olevien tuulipuistojen ja sähkövaraston yhteyteen.
Exilion aikoo toteuttaa Simoon maa-asenteisen aurinkosähkövoimalan.
Voimala on teholtaan 70 megawattia ja sen arvioitu vuosituotanto on 70 000 MWh. Investoinnin arvo on yli 40 miljoonaa euroa.
Kyseessä on mittaluokaltaan merkittävä hanke, sillä Suomeen ei ole tähän mennessä rakennettu paneeliteholtaan yli 10 megawatin aurinkosähkölaitoksia. Teho- ja tuotantolukemat ovat suuria myös Pohjoismaissa aiemmin toteutuneisiin aurinkosähköhankkeisiin verrattuna.
Exilionilla on jo ennestään Simon ja Iin alueella 23 tuulivoimalaa ja mittava uusiutuvan energian sähkövarasto. Exilion julkisti eilen myös uuden tuulivoimalainvestoinnin Iihin, minne yhtiö rakentaa 17 uuttaa tuulivoimalaa. Investointien jälkeen Exilionilla on Simon ja Iin alueella lähes 200 megawattia tuulivoimakapasiteettia ja 70 megawattia aurinkoenergiakapasiteettia.
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt aurinkovoimalahankkeelle 8,9 miljoonaa euroa investointitukea osana ensimmäisiä Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisia energiainvestointitukipäätöksiä. Hanke on osa Euroopan unionin NextGenerationEU -rahoitusta.
Aurinkovoimalan arvioidaan valmistuvan vuoteen 2025 mennessä. Investointi vähentää hiilidioksidipäästöjä arviolta noin 6 200 tonnia vuodessa.
Vuonna 2019 perustettu Exilion Tuuli on kotimainen sijoitusyhtiö, joka on keskittynyt uusiutuvan energian tuotantoon. Exilion omistaa 13 tuulivoimapuistoa, ja aikoo investoida myös jatkossa uusiutuvan energian lisäämiseen Suomessa. Yhtiön toiminnan tuotot ohjataan suomalaisten eläkkeisiin.
Uutiset
Energiamessut on kattava läpileikkaus alan muutokseen
Millennium-teknologiapalkinnon voittajan yleisöluento torstaina 31.10.
Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 7.–13.10.2024
Taksisääntelyn valmistelu etenee: Säädöshanke käyntiin
Ruotsi kopioimassa Suomen veromallin, miten turvaamme kilpailuetumme?
Kempower tukee raskaan liikenteen sähköistämistä Ranskassa