Fi-Nergylle useita uhkasakolla tehostettuja kieltoja
11.6.2021
Markkinaoikeus määräsi päätöksellään 28.5.2021 sähkönmyyntiyhtiö Fi-Nergy Voimalle ja sen omistajalle useita uhkasakolla tehostettuja kieltoja kuluttaja-asiamiehen vaatimusten mukaisesti. Annetut kiellot liittyvät sähkön ennakkolaskutukseen ja sopimusehtojen lainvastaiseen muuttamiseen. Energiavirasto kehottaa sähkönmyyjiä kiinnittämään huomiota markkinaoikeuden linjaamiin menettelytapoihin.
Energiavirasto valvoo omalta osaltaan, että sähkönmyyjät noudattavat sähkömarkkinalainsäädäntöä. Energiavirasto teki viime vuonna useita Fi-Nergyä koskevia velvoittavia päätöksiä lainvastaisesta toiminnasta ja tuomitsi Fi-Nergyn maksettavaksi uhkasakkoja. Fi-Nergyn toiminta on myös parhaillaan poliisin tutkittavana rikosepäilyjen vuoksi.
Energiavirasto kehottaa sähkönmyyjiä kiinnittämään huomiota siihen, että ne toiminnassaan noudattavat markkinaoikeuden päätöksessään linjaamia menettelytapoja. Myyjän on muun muassa lähetettävä asiakkailleen todelliseen kulutukseen perustuvat laskut vähintään neljä kertaa vuodessa sekä kuluttaja-asiakkaille loppulasku kuuden viikon kuluessa sähkön toimituksen päättymisestä.
Kuluttajalle on annettava ennen sopimuksen tekemistä sekä sopimusvahvistuksessa selkeästi tietoa ennakkolaskutuksesta. Sähkönmyyjä ei voi käyttää ennakkolaskutuksessaan verkkoyhtiön ilmoittamaa vuosikulutusarviota ylittäviä kulutusarvioita, jos siihen ei ole perustetta. Myyjä ei voi myöskään tehdä yksipuolisesti sopimukseen olennaisia muutoksia, kuten muuttaa tavallisia toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia sähkön pörssihinnan vaihteluja suoraan seuraaviksi sopimuksiksi.
Markkinaoikeuden päätös ei ole lainvoimainen.
Uutiset
Sähköala valitsee jälleen Vuoden sähköauton®Vuoden sähköauto julkistetaan 14.11.2026 Sähköisen liikenteen päivä -tapahtumassa
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti