Fortumin Suomen ensimmäinen aurinkovoimahanke suunnitteilla Virolahdelle

20.6.2023

Fortum ja Virolahden kunta alkavat kehittämään 80 megawatin teollisen mittakaavan aurinkovoimahanketta Virolahden Yläpään ja Uusitalon alueelle. Hankealue on noin 160 hehtaaria. Virolahden hanke on Fortumille ensimmäinen aurinkovoiman kehityshanke Suomessa. Strategiansa mukaisesti Fortum tavoittelee kasvua aurinkovoimassa Pohjoismaissa.

Virolahden kunnanhallitus päättää yleiskaavamuutoksen käynnistämisestä kokouksessaan 26.6.2023. Kaavaprosessin aikana kaavaehdotus tulee julkisesti nähtäville, jolloin kaikki kuntalaiset voivat lausua siitä mielipiteensä. Aurinkovoimahankkeen kehitysvaihe kestää luontoselvityksineen ja kaavoituksineen tyypillisesti noin 1-2 vuotta. Tämän jälkeen haetaan rakennuslupa ja tehdään mahdollinen investointipäätös. Teollisen mittakaavaan aurinkopuiston rakennusvaihe kestää noin vuoden. 

”Olemme Virolahdella luonnollisesti ilahtuneita, että alueemme nähdään potentiaalisena investointikohteena. Aurinkovoimahanke tukee toteutuessaan luontevasti vihreää siirtymää ja on osa kestävää kehitystä, mikä on meille Virolahdella tärkeää. Meillä on vahva luottamus Fortumiin kumppanina ja uskomme, että alueesta huolehdittaisiin hyvin koko aurinkovoimalan elinkaaren ajan", sanoo kunnanjohtaja Otto Koskela

Fortumin aurinkovoimaliiketoiminta perustuu paikalliseen läsnäoloon ja kattaa koko arvoketjun aina hankkeen suunnittelusta ja rakentamisesta sähkön myyntiin ja alueen ennallistamiseen.

”Tämä hanke on meille hieno päänavaus aurinkovoimaan Suomessa ja olemme iloisia, että sillä on vahva paikallinen tuki. Kehitämme hanketta tiiviissä yhteistyössä maanomistajien ja Virolahden kunnan kanssa. Näemme aurinkovoimalle paljon potentiaalia Pohjoismaissa. Uusiutuvalle tuuli- ja aurinkosähkölle on vahva kysyntä, joka tulee entisestään kasvamaan teollisuuden puhdistuessa ja vedyn kysynnän kasvaessa”, toteaa Fortumin Suomen tuuli- ja aurinkohankekehityksestä vastaava johtaja Mikko Iso-Tryykäri.