Google-säätiöltä miljoona dollaria lasten digitaitojen kehittämiseen

2.12.2022

Google-säästiö lahjoittaa miljoona dollaria Pelastakaa Lasten yhteispohjoismaiselle lasten ja nuorten digitaitoja ja -turvallisuutta edistävälle ohjelmalle. Säätiön miljoonan dollarin tuella Pelastakaa Lapset käynnistää kaksivuotisen yhteispohjoismaisen Digital Citizenship -ohjelman, jonka tavoitteena on parantaa lasten, heidän huoltajiensa ja opettajien digitaalisia kansalaistaitoja, edistää mahdollisuuksia saada apua digitaalisten kanavien kautta sekä ennaltaehkäistä lasten digitaalisissa ympäristöissä kohtaamia haittoja.

Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret ovat haavoittuvampia ja kohtaavat usein enemmän ongelmia myös netissä. Erityisen haavoittuvia ryhmiä ovat esimerkiksi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvat lapset, pakolais- ja siirtolaislapset, vammaiset ja neuropsykiatrisista haasteista kärsivät lapset sekä väkivaltaa kokeneet ja pienituloisissa perheissä elävät lapset. He altistuvat todennäköisemmin erilaisille riskitekijöille, ja heillä on muita vähemmän keinoja suojautua näiltä riskeiltä. Tytöt kohtaavat negatiivisia kokemuksia yli kolme kertaa useammin kuin pojat. 

Suomessa jopa 50 % lapsista kertoo nähneensä verkossa väkivaltaista tai muuten häiritsevää sisältöä viimeisen vuoden aikana, 21 % lapsista saa viikoittain seksuaalissävytteisiä viestejä aikuisilta, ja 31 % teini-ikäisistä on kokenut verkkokiusaamista viimeisen lukukauden aikana. 

Ruotsissa puolestaan arviolta 70 000 lasta ja nuorta kokee, että heidän kumppaninvalintaansa rajoitetaan, ja jopa 8 500 nuorta on vaarassa joutua naimisiin vastoin tahtoaan kunniaväkivallan ja alistamisen vuoksi. Nämä lapset ja nuoret jäävät tyypillisesti ongelmiensa kanssa yksin, sillä heidän luottamuksensa lähimpiin aikuisiin on heikko, eivätkä he osaa tuoda ilmi kohtaamiaan ongelmia ja hakea apua. 

Ohjelman ensimmäinen vaihe käynnistyy vuoden 2023 alussa Suomessa ja Ruotsissa. 

Digital Citizenship -ohjelma tukee heikoimmassa asemassa olevia 6–17-vuotiaita lapsia sekä heidän tukiverkkojaan, mukaan lukien opettajat, huoltajat ja lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset. Digital Citizenship -ohjelma vahvistaa Google-säätiön Pelastakaa Lapsille aiemmin antamaa tukea.  

- Pohjoismaissa lapset viettävät digiympäristöissä eniten aikaa maailmassa. Digital Citizenship -ohjelma tarjoaa meille hienot yhteistyömahdollisuudet ennaltaehkäistä lapsiin yhä laajemmin kohdistuvia haittoja. Tavoitteenamme on luoda jokaiselle lapselle turvallinen ja syrjimätön pääsy digitaalisten mahdollisuuksien äärelle. Haluamme yhdessä parantaa lasten sekä heidän kasvuaan ja kehitystään turvaavien aikuisten kykyjä vastata digitaalisten ympäristöjen luomiin haasteisiin, kehittämispäällikkö Antti Järventaus Pelastakaa Lapset ry:stä sanoo. 

Suomessa Google-säätiön tuki suunnataan muun muassa tammikuussa 2023 julkaistavaan Huippula-palveluun, joka vahvistaa viidesluokkalaisten digitaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden välttämättömiä taitoja sekä tarjoaa opettajille tietoa ja työkaluja oppilaiden tukemiseen. Pelastakaa Lapset ry myös koordinoi Digital Citizenship -ohjelman pohjoismaista yhteistyötä.  

Ruotsissa varat ohjataan yhteistyön alkuvaiheessa lapsille suunnatun verkkoturvallisuuteen liittyvän sisällön kehittämiseen ja levittämiseen, keskittyen erityisesti sosioekonomisesti haavoittuvien alueiden lapsiin, sekä kunniaväkivallasta kärsivien lasten ja nuorten tavoittamiseen ja tukemiseen chat-palvelun kautta.