Hämeenlinnan kaupunki ja Digita yhteistyöhön mobiiliverkkojen kehittämiseksi
10.11.2022
Hämeenlinnan kaupunki ja Digita käynnistävät yhteistyön mobiiliverkkojen kehittämiseksi Hämeenlinnan kaupungin alueella. Käytännössä Digita tulee jatkossa hallinnoimaan operaattoreille vuokrattavia tiloja, mikä mahdollistaa koordinoituja ja yhdenmukaisia prosesseja.

Digitalisaation ja teknologisen nopean kehityksen myötä mobiiliverkkoon liitettyjen laitteiden määrä ja mobiilidatan käyttö tulee lisääntymään tällä vuosikymmenellä ennätysmäisesti. Liikennemäärä kasvaa kovaa vauhtia. Nykyisen infrastruktuurin kantokyvyn kannalta ja uusien käyttöönotettavien taajuuksien vuoksi tukiasemapaikkojen tarve ja rakentaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen.
- Digitan kanssa tehtävän yhteistyön kautta saamme yhdenmukaistettua laitetilojen vuokraamiseen liittyviä käytäntöjämme sekä tarjottua laitetilavuokralaisillemme parempaa ja asiantuntevampaa palvelua. Käynnistyvän yhteistyön kautta voimme Hämeenlinnan kaupungin tilapalveluissa kohdentaa omia resurssejamme enemmän ydintoimintaamme ja siten parantaa tilahallintaamme, kertoo Hämeenlinnan kiinteistöjohtaja Tuomas Koskiniemi.
Uutiset
Norjan energiamurros törmää sähköverkon rajoihin
Heikki Hallila nimitetty Calefa Oy:n toimitusjohtajaksi
Itä-Uudestamaasta tulee vihreän siirtymän klusteri?
Kuudesluokkalaiset pääsevät työskentelemään tekoälyllä NYT Yrityskylässä
Schneider Electricin uutuus datakeskuksilleLidl saavutti energiansäästötavoitteen 249 prosenttisesti
Miksi kodin netti tuntuu hitaalta, vaikka nopeuden pitäisi olla kunnossa?