Helenin toimitusjohtaja vaihtuu
19.12.2022
Helenin toimitusjohtaja vaihtuu tammikuussa 2023, kun Helenin nykyinen toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Yhtiön hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Olli Sirkan, joka aloittaa tehtävässään 16.1.2023.
Juha-Pekka Weckström on toiminut Helenin toimitusjohtajana lähes kolme vuotta.
Weckströmin aikana Helen on yhtiönä uudistunut voimakkaasti, tehnyt suuria päätöksiä sekä investoinut vahvasti puhtaaseen ja vähäpäästöiseen energiantuotantoon. Hiilivoimasta luopumisen aikataulua vauhditettiin entisestään ja tilalle on tullut ja tulee monipuolinen energiapaletti ja älykäs verkko. Yhtiö on kasvanut niin liikevaihdon kuin asiakasmäärän osalta. Samalla yhtiö on ottanut merkittäviä harppauksia digitalisaation ja digitaalisen asioinnin suhteen. Oma Helen -sovellus, jonka käyttö on levinnyt erittäin nopeasti, on vain yksi esimerkki tästä.
Olli Sirkka on aikaisemmin työskennellyt johtajana DNA Oyj:n yritysliiketoiminnassa. Ennen DNA:han siirtymistä hän teki pitkän uran informaatio- ja viestintäteknologioiden ja -palvelujen toimittaja Ericssonin palveluksessa toimien muun muassa Suomen Ericssonin toimitusjohtajana ja Baltian myyntijohtajana.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita