Huijattiinko sinua?
Huijattiinko sinua?
25.10.2024
Syksy on ollut poikkeuksellisen vilkasta aikaa huijauksien osalta. Huijaussoittojen määrä on ollut merkittävän korkealla erityisesti Norjasta (+47), Tanskasta (+45), Iso-Britanniasta (+44) ja Puolasta (+48) tulevien puhelujen osalta. Lisäksi uusia huijaussoittoja on tullut viime aikoina nyt myös Jemenistä (+967), Syyriasta (+963), Arabiemiraateista (+971), Norsunluurannikolta (+225), Indonesiasta (+62), Nepalista (+977), Pakistanista (+92), Kolumbiasta (+57) ja Burkina Fasosta (+226).
Myös huijausviestit ovat lisääntyneet ja ne ovat yhä vakuuttavamman oloisia, sillä niiden lähettäjätiedot voivat helposti hämätä vastaanottajia. Erityisesti OP-pankin, Poliisin ja OmaKanta-palvelun nimissä lähetetyt huijausviestit ovat nyt aktiivisia.
Samoin sähköhuijaukset ovat lisääntyneet, kuten Esim. ”Sahkofortoyinfo”-nimellä tuleva viesti: ”Vanhentunut lasku palvelussamme. Käy pikaisesti hoitamassa ennen kuin se siirtyy ulosmittaustoimistolle.”
Traficomin määräyksellä pyrittiin suojaamaan lähettäjätunnukset, mutta huijarit kiertävät näitä suojauksia helposti tekemällä pieniä muutoksia lähettäjätietoihin, kuten vaihtamalla yhden kirjaimen. Esimerkiksi "OP Turva" ei ole oikea OP:n lähettäjätunnus, vaan huijarien käyttämä valeprofiili.
- Huijausviestien tunnistaminen on entistä haastavampaa, sillä huijarit muokkaavat lähettäjätietoja niin, että ne vaikuttavat luotettavilta. Näitä pieniä muutoksia on vaikea tunnistaa, ja siksi ainoa tehokas tapa suojautua on estää näiden viestien ja puheluiden saapuminen kokonaan. Samaan aikaan näemme merkittävää nousua hujauspuheluiden määrissä, ja niitä tulee entistä useammista maista, ainakin jos puhelinnumeroiden suuntanumeroihin on uskominen, sanoo Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n perustaja Arto Isokoski.
Paras tapa suojautua huijauksilta on estää ei-toivotut yhteydenotot kokonaan. Suomen Telemarkkinointiliiton Kilpi-sovellus estää automaattisesti huijauspuhelut, tekstiviestit ja sähköpostit, jotka tulevat tunnetuista huijauslähteistä. Näin huijaukset eivät pääse edes hälyttämään puhelimessasi.
Jokainen voi nyt tarkistaa ilmaiseksi, onko puhelu tai viesti tullut huijarilta, käyttämällä Telemarkkinointikiellon hakupalvelua osoitteessa www.telemarkkinointikielto.fi. Palveluun voi syöttää epäilyttävän numeron tai sähköpostiosoitteen ja saada tietää, onko kyseessä tunnettu huijari.

Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita