Huoltovarmuuskeskukselle Finnsecurityn turvallisuuspalkinto

26.4.2023

Turvallisuusjärjestö Finnsecurity ry on myöntänyt Turvallisuuspalkinnon Huoltovarmuuskeskukselle (HVK). Palkinto on ansaittu mittavista ja vaativista Suomen huoltovarmuutta ja turvallisuutta parantavista toimista vuoden 2022 aikana. Finnsecurity myöntää edellisvuoden palkinnon toimintavuotta seuraavassa kevätkokouksessaan.

Huoltovarmuuskeskuksessa on toimittu Finnsecurityn mielestä ansiokkaasti pitkittyneiden kriisien seuratessa toisiaan.

- Tunnustuspalkinnon perusteluna on erityisesti se, että Huoltovarmuuskeskus ei ole vain reagoinut tapahtumiin, vaan myös ennakoinut yhteiskunnan elintärkeitä tarpeita erilaisissa kriiseissä, toteaa Finnsecurity ry:n puheenjohtaja Juha Uskali.

Finnsecurity ry on vuodesta 1984 alkaen myöntänyt tunnustuspalkinnon turvallisuusalalla huomioitavasta toiminnasta, teosta, keksinnöstä tai pidemmän aikavälin saavutuksista. Aiemmin palkinto on myönnetty yritysturvallisuutta edistäneille tai yhteiskunnan turvallisuustilannetta arvioineille asiantuntijoille.