ICT-yhteys-hanke paransi satojen naisten valmiuksia työllistyä teknologia-alalle
ICT-yhteys-hanke paransi satojen naisten valmiuksia työllistyä teknologia-alalle
1.9.2026
Mimmit koodaa -yhteisölle tehty kysely vahvistaa: pelko työmarkkinatuen menettämisestä on noussut merkittäväksi uudelleenkouluttautumisen esteeksi.
Software Finlandin toteuttama ICT-yhteys-hanke on päättynyt onnistuneesti. Kaksivuotisen valtakunnallisen hankkeen valmennukset auttoivat yli 350 naista löytämään uusia mahdollisuuksia teknologia-alalla. Valmennuksiin osallistuneista 76 prosenttia arvioi parantaneensa kykyään sanoittaa osaamistaan työnantajalle. Työnantajien kohtaamiseen liittyvän osaamisensa hyväksi arvioivien osuus peräti lähes kuusinkertaistui.
Software Finlandin toteuttama ICT-yhteys-hanke käynnistyi syksyllä 2024 vastauksena työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan. Hankkeen tavoitteena oli tuoda yhteen työnhakijoita ja työnantajia, vahvistaa osallistujien työnhakuvalmiuksia sekä tehdä näkyväksi teknologia-alan monipuolisia uramahdollisuuksia erityisesti naisille. Hankkeelle asetettu yli 150 osallistujan tavoite ylittyi kirkkaasti, sillä valmennuksiin osallistui yhteensä 362 naista. Hankkeen ansiosta osallistujat vahvistivat työllistymisen edellytyksiään.
- Hanke menestyi kaikilla mittareilla erinomaisesti. Osallistujat kasvattivat esimerkiksi työnantajan kohtaamisen valmiuksiaan merkittävästi. Tulokset osoittavat, että ammatillisille valmennuksille, verkostoille ja vertaistuelle on tässä ajassa kova kysyntä. Erityisen tärkeää tämä on teknologia-alan kontekstissa silloin, kun oma tausta ei ole perinteisen tekninen, hankepäällikkö Milja Köpsi kertoo.
Mimmit koodaa -yhteisölle kesällä 2026 tehdyn kyselyn mukaan lähes 50 % kokee vaikeuksia oman osaamisensa tunnistamisessa. Sama kokemus oli myös valmennukseen osallistuneilla, joista vain 20 % arvioi tunnistavansa osaamisensa hyvin. Valmennuksen jälkeen vastaava osuus nousi 62 prosenttiin. Lisäksi lähes kaksi kolmasosaa osallistujista tunnisti valmennuksen jälkeen omat vahvuutensa hyvin tai erittäin hyvin, kun ennen valmennuksia vastaava osuus oli vain viidesosa.
Mimmit koodaa -yhteisökyselyn mukaan yli 87 % vastaajista haluaa kehittää osaamistaan – esimerkiksi työllistyäkseen, vaihtaakseen alaa tai päästäkseen uusiin työtehtäviin. Samalla työttömistä vastaajista peräti 66 % on jättänyt osallistumatta opintoihin, koulutuksiin tai osaamista kehittävään vapaaehtoistyöhön työmarkkinatuen menettämisen pelossa.
ICT-yhteys-hankkeen aikana järjestettiin yhdeksän tapahtumaa, joiden keskimääräinen osallistujapalaute oli 91 pistettä sadasta. Osallistujat kiittivät erityisesti käytännönläheisiä sisältöjä, vertaisoppimista sekä työnhaun tueksi saatuja konkreettisia työkaluja.
ICT-yhteys-hanke toteutettiin osana Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. Hanketta rahoittivat Euroopan unioni, Keski-Suomen ELY-keskus ja Software Finland ry.

Mimmi koodaa hankepäällikkönä toimii Milja Köpsi.
Uutiset
Elisa, Nokia ja Säätiö PS aloittavat yhteistyön vahvistaakseen alakoululaisten tekoälytaitoja
Valmet parantaa lämmön talteenottoa ja energiatehokkuuttaSolita ostaa tanskalaisen tekoäly- ja datayhtiö Heyran
Tekoäly on tehnyt huijauksista entistä
WordPress-sivustojen murrot jatkuvat Suomessa
OnZero solmi Helenin kanssa sopimuksen