Isojen kodinkoneiden kauppa vahvassa kasvussa

4.5.2021

Vilkas uudisrakentaminen, asuntokaupat ja keittiöremontit lisäsivät liesien, keittotasojen ja erillisuunien sekä astianpesukoneiden kysyntää ja siivittivät isojen kodinkoneiden myynnin 14,7 prosentin kasvuun. Kodinhoitoa tehostavista koneista suosiotaan lisäsivät etenkin kuivausrummut. Internetin kautta toimivat älyominaisuudet yleistyvät hyvää vauhtia, vaikka niitä saakin toistaiseksi lähinnä kalliimman hintaluokan kodinkoneisiin.

Televisoissa suurten kuvaruutukokojen kysyntä nousee edelleen, mutta se ei riittänyt korvaamaan myynnin laskua suositussa 55 tuuman kokoluokassa. Tammikuussa tv-kauppaa hillitsi osaltaan se, että edellisten viikkojen joulumyynti nousi televisioiden kohdalla ennätyslukemiin, kertoo ETK ry:n elektroniikkajaoston puheenjohtaja Markus Nummisalo. Hifi- ja mobiilikuulokkeiden kysyntä on kasvanut voimakkaasti vuosi vuodelta, mutta tällä kertaa ei ylletty aivan huippulukemiin. Pelikuulokkeet kävivät sen sijaan kaupaksi paremmin kuin samaan aikaan viime vuonna. Kiinnostus pelaamiseen näkyy selvästi myös kannettavien pelitietokoneiden kaupassa. Kaiuttimien myynti kasvoi sekin kaikissa GfK:n tilastoimissa tuoteryhmissä, joita ovat soundbarit, hifikaiuttimet, bluetooth- ja älykaiuttimet sekä stereoyhdistelmät.

Kameroiden myynti kääntyi pitkän laskukauden jälkeen nousuun. Kasvua vauhdittivat järjestelmäkameroiden kalliimmat mallit, ja etenkin vaativille harrastajille ja ammattilaisille tehdyt kinokoon rungot. Videokalustoa on uudistettu viime vuotta enemmän, mikä näkyy action-kameroiden sekä tavallisten videokameroiden myynnissä.   

Tietokoneiden myynti laski, koska kannettavia ostettiin vähemmän kuin vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin pelikannettavat, joissa myynnin kasvuprosentti ylsi kaksinumeroisiin lukemiin. Etätyön jatkuminen pitää hiirten, näppäimistöjen ja näyttöjen kysynnän korkealla.

Lähes puolet uusista älypuhelimista tukee jo 5G-tekniiikkaa. Niiden myynti kasvaa GfK:n kokoamien tilastojen mukaan hyvää vauhtia sekä arvossa että kappalemäärissä mitattuna. Älykellojen myynti jatkaa sekin kasvuaan.

Vuoden ensimmäisen kvartaalin LVI-tukkumyynti ei yltänyt viime vuoden tasolle. Miinusmerkkisestä alusta huolimatta, voi vuodesta tulla erittäin hyvä – mikäli koronapandemia on pysyvästi hiipumassa. Epävarmuutta tuovat mm. tiettyjen materiaalien ja komponenttien pitkät toimitusajat ja poikkeuksellinen kustannuskehitys, mutta toisaalta rakennuslupia ja korjaushankkeita on paljon ”varastossa” odottamassa työmaiden aloituksia.