Jätevedestä lannoitteet nappaavaa tekniikkaa pilotoidaan Helsingborgissa

11.2.2021

Aalto-yliopiston vesitutkijat ryhtyivät viisi vuotta sitten kehittämään NPHarvest-tekniikkaa, jolla jätevesistä voidaan erotella arvokkaita ravinteita lannoitekäyttöön.

NPHarvest-laitetta testataan Reco labin tiloissa Helsingborgissa. (Kuva: NSVA)


Menetelmä saostaa jätevedestä fosforin ja erottaa kalvon avulla typen, jolloin syntyy lannoitteeksi soveltuvia lopputuotteita. NPHarvest sopii moniin olosuhteisiin, ja sitä voidaan muokata kohteen mukaan. Toistaiseksi sitä on testattu erilliskerätyn virtsan, yhdyskuntajätevesilietteen mädättämön ja biokaasulaitoksen poistovesien, kaatopaikan suotovesien eli jätteiden läpi suodattuneiden sade- ja sulamisvesien sekä maatalouden kuivamädättämön jätevesien käsittelyssä.

Ainutlaatuinen alue 

Tekniikkaa on pilotoitu Suomessa eri kohteissa noin puolentoista vuoden ajan. Tänä keväänä se pääsee testiin uudentyyppisissä olosuhteissa Ruotsissa, Helsingborgin uudessa Oceanhamnen-kaupunginosassa. Kyseessä on maailmanlaajuisesti ainulaatuinen alue, jossa kierrätetään jätevesien ravinteita, energiaa ja vettä. 

Alkuvaiheessa mukana on kolme toimistorakennusta ja 350 asuntoa. Kokeen aikana saadaan lisätietoa prosessin elinkaarikustannuksista ja tuotettujen lopputuotteiden laadusta. NPHarvest on ensimmäinen alueella testattava uusi kiertotaloustekniikka. 

Helsinborgin kaupungin vesilaitoksen – Nordvästra Skånes Vatten och Avlopp AB (NSVA) – kehittämä järjestelmä perustuu kolmeen keräilyputkeen. Yhteen kerätään käymälävedet, toiseen biojäte keittiöistä ja kolmanteen kylpy- ja pesuvedet. Näistä kaksi ensimmäistä sisältävät ravinteita ja sopivat NPHarvest-prosessiin.

Hankkeen on rahoittanut ympäristöministeriö ja mukana yhteistyössä on ollut useita alan yrityksiä: Teollisuuden Vesi, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, Gasum, Biolan, Nordkalk, Kemira ja Outotec. Uutta hanketta Ruotsissa rahoittavat Maa- ja vesitekniikan tuki ry, Svenskt Vatten ja Richert-säätiö ja yhteistyökumppaneina ovat NSVA ja Lundin yliopisto.