Jenni Ahtiaisen kuulolaitekorut esillä Lontoossa
9.6.2025
Koru- ja asustesuunnittelija Jenni Ahtiaisen Deafmetal-kuulokojekorut ovat nyt esillä Victoria & Albert museossa Lontoossa osana Design & Disability -näyttelyä.
Victoria & Albert museo, V&A, on maailman suurin taideteollisuus- ja designmuseo, jossa on laaja kokoelma muun muassa grafiikkaa, muotia, valokuvia ja koruja. V&A:ssa käy vuosittain noin kolme miljoonaa vierailijaa.
Design & Disability -näyttely avautui yleisölle lauantaina 7. kesäkuuta. Näyttelyssä on esillä muun muassa kuurojen ja neuroepätyypillisten ihmisten sekä yhteisöjen antama panos muotoiluun aina 1940-luvulta tähän päivään asti. Näyttelyssä on mukana muodin ja korujen lisäksi valokuvataidetta, arkkitehtuuria, tuote- ja graafista suunnittelua.
Nykyään Deafmetaleja myydään jo Yhdysvalloissa, Kanadassa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Ruotsissa, Belgiassa, Alankomaissa, Sveitsissä, Itävallassa, Maltalla, Israelissa, Turkissa, Islannissa, Iso-Britanniassa, Japanissa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Kolumbiassa, Chilessä ja Argentiinassa.
Jenni Ahtiaisen historia on vahvasti asuste- ja korusuunnittelussa. Hänen aiemman gTie-merkkinsä alla suunniteltuja kaulavaatteita on nähty muun muassa Linnan juhlissa lukuisten musiikki- ja kulttuurialan vaikuttajien, kuten Michael Monroen, Ville Valon ja viimeisimpänä vuonna 2024 ”bluesministeri” Esa Kuloniemen päällä. Ahtiaisen ulkomaisista asiakkaista tunnetuimmasta päästä ovat esimerkiksi Marilyn Manson, Bono ja Snoop Dog.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita