Jyväskylän yliopisto aloittaa tietotekniikan diplomi-insinöörikoulutuksen
27.7.2020
Valtioneuvosto on päättänyt 23.7 muuttaa yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annetun valtioneuvoston asetuksen liitettä siten, että Jyväskylän yliopistolle lisätään tekniikan koulutusalalla tekniikan kandidaatin, diplomi-insinöörin, tekniikan lisensiaatin ja tekniikan tohtorin koulutusvastuu.
Uuden tekniikan alan koulutusvastuun myötä Jyväskylän yliopisto käynnistää tietotekniikan diplomi-insinöörikoulutuksen, joka sijoittuu informaatioteknologian tiedekuntaan. Vuonna 2021 suunnitelluksi aloitettavassa koulutuksessa voi opiskella tekniikan kandidaatiksi, diplomi-insinööriksi ja tekniikan tohtoriksi yhdistämällä tietotekniikan opintoja esimerkiksi liikuntatieteiden, kielten, musiikin, talouden, kasvatustieteiden tai psykologian opintoihin. Haettavaksi tulee 50 aloituspaikkaa.
”Haluamme rakentaa tulevaisuuden työelämän kannalta merkityksellistä osaamista. Jyväskylän yliopiston diplomi-insinöörikoulutus vastaa kansalliseen osaajatarpeeseen sellaisilla digitalisaation alueilla, joissa tarvitaan tietotekniikkaa, matemaattisen osaamista ja ihmistieteitä”, sanoo rehtori Keijo Hämäläinen.
”Digitalisoituvassa yhteiskunnassa tarvitaan ohjelmistoalan osaajia, jotka ymmärtävät eri alojen toimintalogiikkaa ja pystyvät etsimään niihin sopivia tietoteknisiä ratkaisuja. Digitaalisten ratkaisujen monimutkaistuessa tarvitaan osaamista, jossa yhdistyvät tietotekninen ja matemaattinen osaaminen sekä kyky soveltaa tätä osaamista eri alojen tarpeisiin. Näitä aloja ovat esimerkiksi liikunta ja hyvinvointi, psykologia, yhteiskuntatieteet, luovat alat, koulutus ja turvallisuus”, sanoo informaatioteknologian tiedekunnan dekaani Pasi Tyrväinen.
”Koulutusvastuun laajentaminen tekniikan koulutukseen on ollut yliopiston tavoitteena pitkään. Hakemuksen onnistumisessa oli avainasemassa sekä alueellisesti koko maakunnasta, kauppakamarilta, yrittäjiltä ja yrityksiltä että kansallisesti saatu laaja tuki. Suuri kiitos kuuluu alueen kansanedustajille, jotka ovat olleet yhteisessä rintamassa tukemassa esitystä, jolla on tärkeä merkitys alueen elinkeinorakenteen uudistumiselle ja kilpailukyvylle digitaalisessa yhteiskunnassa”, sanoo rehtori Keijo Hämäläinen.
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta on Suomen toiseksi suurin IT-alan kouluttaja. Tiedekunnassa valmistuu vuosittain yli 350 tutkintoa.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita