Jyväskylän yliopisto investoi tekniikan koulutusalalle

18.1.2021

Jyväskylän yliopisto kutsuu kumppaneitaan vastaamaan digitalisoituvan yhteiskunnan osaamistarpeisiin ja investoimaan tekniikan koulutusalalle. Valtion vastinrahakampanjan ansiosta on avautunut ainutlaatuinen tilaisuus tehdä yliopistoille sijoitus, joka moninkertaistuu myöntöhetkellä, ja johon sisältyy merkittävä verovähennysoikeus.

Varainhankintakampanjassaan 2021–2022 yliopisto kutsuu työelämän ja yritysmaailman edustajia vuoropuheluun rakentamaan uuden diplomi-insinöörikoulutuksensa sisältöjä ja oppituoleja. Keräyksen tavoitteena on 3 miljoonaa euroa.

- Digitalisaation myötä tietotekniikkaa tarvitaan kaikkialla. Yliopisto haluaa tukea DI-koulutuksellaan alueen elinvoimaa synnyttämällä osaamista, työpaikkoja ja yrityksiä kaikille toimialoille. Uusi koulutuksemme yhdistää tieto- ja ohjelmistotekniikan opintoihin valinnaisia, monitieteisen yliopistomme tarjoamia oppisisältöjä. Keräyksen kärkenä on tekniikan koulutusala, mutta valtion vastinrahan ansiosta pystymme kohdentamaan keräystuloja muillekin yliopiston painoaloille, rehtori Keijo Hämäläinen sanoo.

Keräyksen taustatueksi perustettiin vaikutusvaltainen tukiryhmä, joka puheenjohtajansa, SRV-yhtiöiden pääomistajan, vuorineuvos Ilpo Kokkilan johdolla toimii yliopiston puolestapuhujana ja tuo yliopistoyhteistyöhön yritysten tarpeiden ymmärrystä.

Tukiryhmän jäsenistöön kuuluvat Keski-Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski, Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja, Medialiiton hallituksen pj. Vesa-Pekka Kangaskorpi, Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja, Keski-Suomen kauppakamarin puheenjohtaja, kauppaneuvos Antti Määttä, Valtra Oy:n toimitusjohtaja, kunniatohtori Jari Rautjärvi , OP Keski-Suomen toimitusjohtaja Pasi Sorri, Lähi-Tapiola Keski-Suomen toimitusjohtaja Teemu Toivanen ja Valmet Paperit-liiketoimintalinjan johtaja Jari Vähäpesola.

- Jyväskylän yliopisto on luonut alueelle 12 000 työpaikkaa ja sen taloudellinen vaikutus on yli 1,1 miljardia euroa. On tärkeää tukea alueen omaa yliopistoa ja vahvistaa sen asemaa kiristyvässä kilpailussa. Tieteen ja koulutuksen tukemisessa avautuu nyt paikka jokaiselle. Tähän tarvitaan leveää rintamaa ja verkoston voimaa, tukiryhmän saarijärveläislähtöinen puheenjohtaja ja yliopiston kunniatohtori Ilpo Kokkila painottaa.