Kajaanin kaukolämmön tuotanto uudistuu kohti hiilineutraaliutta
20.12.2022
Business Finland myönsi Loiste Lämpö Oy:lle EU:n RFF-tukea noin 5,4 miljoonaa euroa Kajaanin kaukolämmön tuotannon uudistushankkeeseen. Loiste Lämmön tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian tuotantoa ja käyttöä sekä vähentää fossiilisen polttoaineiden käyttöä.
- Tavoitteenamme on muuttaa Loiste Lämmön kaukolämpötuotanto täysin hiilineutraaliksi 2030 mennessä. Olemme suunnitelleet investointeja oman tiimimme ja yhteistyökumppanimme Ramboll Oy:n sekä sidosryhmiemme kanssa. Tavoitteenamme on vastuullinen ja huoltovarma paikallinen tuotantoportfolio, toimitusjohtaja Marko Kesti kertoo.
Loiste Lämmön kaukolämmön tuotantotavan uudistus on jaettu kahteen vaiheeseen. Nyt saatu tuki koskee suunniteltua ensimmäistä vaihetta, jonka kustannusarvio on useita kymmeniä miljoonia. Sen on tarkoitus olla valmis vuoden 2024 lopulla.
- Siirrymme kaukolämmön tuotannossa niin sanottuun hybridimalliin, jossa hyödynnetään sähköä ja polttoa käyttäviä lähteitä monipuolisesti. Ensimmäisessä vaiheessa investoimme ei-polttaviin tuotantolaitoksiimme ja toisessa vaiheessa polttaviin. Ensimmäisen vaiheen tuloksena polttaminen vähenee noin 40 prosenttia. Hiilineutraaliksi pääsemme toisen vaiheen jälkeen, Marko Kesti kertoo.
Loiste Lämmön järjestelmässä useista hukka- ja ympäristölämmöistä tuotettu lämpö siirretään kaukolämpöverkkoon tavanomaista alhaisemmassa lämpötilassa.
Uutiset
Juha Antila Vaasan yliopiston digijohtajaksi
Telia, Nokia ja Puolustusvoimat yhteistyössä
Kempower tuo markkinoille entistä tehokkaamman latausratkaisun
Ensimmäinen langaton sääasema asennettu sähköverkkoon Espoossa
Jätevedestä lämpöä kaukolämpöverkkoon 2 000 omakotitalon kulutuksen verran