Keskon kaikkien aikojen suurin rakennushanke Hyvinkäälle
31.5.2023
Kesko rakennuttaa uutta logistiikkakeskusta teknisen tukkukaupan Onnisen ja K-Auton käyttöön Hyvinkäälle. Hanke on Keskon historian suurin yksittäinen rakennushanke ja suurimpia Suomessa meneillään olevia rakennushankkeita. Noin 85 000 neliömetrin logistiikkakeskus vastaa kooltaan 12 jalkapallokenttää ja tonttia ympäröivän aidan kiertääkseen on käveltävä 2,5 kilometriä.
Ympäristö- ja luontoarvot on huomioitu logistiikkakeskuksen rakentamisessa jo alusta lähtien. Hankkeeseen nimetty ekologi inventoi tontin luontoarvot ja laatii esityksen luontoarvojen kompensoimiseksi. Kaikki logistiikkakeskuksessa käytettävä sähkö on uusiutuvaa, ja tontille rakennetaan oma aurinkovoimala. Tavoitteena on saada rakennukselle Very Good -tason BREEAM-ympäristöluokitus.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita