Kokoomuksen Mykkänen: Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa
3.5.2022
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on tyytyväinen Fennovoiman päätökseen irtisanoa laitossopimus venäläisen Rosatomin kanssa. Mykkänen toivoo, että Suomeen syntyisi uusi ydinvoimala ei-venäläisellä teknologialla ja rahoituksella.
Mykkäsen mielestä Suomen pitäisi pikaisesti tarjota ehdot täyttäville tahoille mahdollisuutta hakea periaatelupaa uutta ydinreaktoria varten.
- Fennovoiman päätös on oikea. Seuraava oikea päätös olisi tarjota vahvalle suomalaiselle tai länsimaiselle toimijalle mahdollisuus hakea periaatelupa uuden ydinvoimalan rakentamiseksi. Voimala voisi nousta Hanhikiven perustusten päälle mutta myös muualle, esimerkiksi Loviisaan. Varmaa on, että tarvitsemme lisää puhdasta sähköä, Mykkänen sanoo.
Mykkäsen mukaan pienydinvoima on realismia kymmenen vuoden säteellä, mutta se on lähinnä lämmitys- ja täsmäkulutuskohteiden ratkaisu.
- Kansallisen sähköriittävyyden kannalta uusi ydinvoimala olisi erittäin tervetullut. Se palvelisi sekä vetytalouden esiinmarssia että venäläisen kaasun poismarssia, Mykkänen sanoo.

Uutiset
Juha Antila Vaasan yliopiston digijohtajaksi
Telia, Nokia ja Puolustusvoimat yhteistyössä
Kempower tuo markkinoille entistä tehokkaamman latausratkaisun
Ensimmäinen langaton sääasema asennettu sähköverkkoon Espoossa
Jätevedestä lämpöä kaukolämpöverkkoon 2 000 omakotitalon kulutuksen verran