Konenäön avulla sähköpotkulaudat pois jalkakäytäviltä

5.8.2021

Euroopan suurin sähköpotkulautoja vuokraava yritys Voi Technology aloittaa ensimmäisenä maailmassa kokeilun konenäön hyödyntämisestä sähköpotkulaudoissa. Mikromobiliteettiin erikoistunut yritys Luna on kehittänyt yhdessä Voin kanssa ratkaisun, jolla on tarkoituksena estää sähköpotkulaudoilla ajamista jalkakäytävillä.

Voi on kehittänyt jo puoli vuotta uutta älykamerateknologiaa yhdessä irlantilaisen mikromobiliteettiin erikoistuneen yrityksen Lunan kanssa. Kokeilussa testataan uutta kamera- ja konenäköteknologiaa, joka mahdollistaa sen, että sähköpotkulauta tunnistaa paikat, joissa sitä käytetään, kuten pyöräkaistalla, jalkakäytävällä tai tiellä.

- Esimerkiksi jalkakäytävällä ajamisesta lauta voisi ilmoittaa käyttäjälleen äänimerkillä, jotta käyttäjä vaihtaisi oikealle kaistalle. Pilotissa on tarkoituksena myös tutkia, voisiko lauta esimerkiksi hidastaa automaattisesti huomatessaan edessään jalankulkijoita. Lunan kanssa kehittämämme teknologia mahdollistaa myös sen, että lauta tunnistaa tiemerkintöjen avulla, onko se parkkeerattu oikein, Voin Suomen operatiivinen johtaja Reetta Alastalo.

Alastalon mukaan tekoälyä on opetettu tuhansia tunteja videota sisältävän materiaalin avulla. Ensimmäiset käyttöpilotit starttasivat heinäkuussa Northamptonissa, Isossa-Britanniassa.

- Konenäön avulla sähköpotkulaudat voidaan kouluttaa tunnistamaan vaarallisia tilanteita. Tämä maailman ensimmäinen pilotti luo täysin uudet standardit sähköpotkulautailun turvallisuudelle, kertoo Voi Technologyn toimitusjohtaja Fredrik Hjelm.

Uuden teknologian avulla Voi saa kerättyä tietoa lautojen käytöstä ja pysäköinnistä. Laudat esimerkiksi tunnistavat jatkossa automaattisesti, onko ne pysäköity oikein pystyasentoon vai jätetäänkö lauta makaamaan. Jos lautaa ei ole pysäköity sääntöjen mukaan, kuljettajan ei anneta päättää matkaa.