Koodikummit-ohjelma liikkeelle kovin tavoittein: Tuhat nuorta ohjelmistoalalle

14.12.2022

Tiedekoulu sekä Ohjelmisto- ja e-business ry ovat aloittaneet uuden Koodikummit-ohjelman. 

Koodikummit-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden koodausopintoihin myös vähävaraisille lapsille ja nuorille. Tarkoitus on saada runsaassa vuodessa tuhat nuorta koodauksen pariin.

Lapsia monin tavoin uuteen osaamiseen opastava Suomen Tiedekoulu on onnistunut vajaassa 10 vuodessa hämmästyttävällä tavalla: Yhteensä jo noin 5 000 lasta ja nuorta on päässyt koodaamisessa Tiedekoulun avulla hyvään vauhtiin.

Tarkoitus on saada runsaassa vuodessa jo tuhat nuorta koodauksen pariin, täysin vastikkeetta.

- Vähävaraiset lapset saavat Koodikummi-yrityksiltä hienon mahdollisuuden opiskella koodausta. Olemme päässeet lupaavasti alkuun ja olen varma, että yritykset seuraavat esimerkkiä laajassa mitassa. Tämä toiminta on sekä yritysten itsensä että koko ohjelmistoalan ja sitä kautta koko Suomen etu, sanoo Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Ohjelmisto- ja e-business ry:n Mimmit koodaa -ohjelma on palkittu jo EU:ta myöten eikä ihme, mukaan on lähtenyt jo 10 000 naista. Koodikummit siirtävät fokusta nyt tyttöihin, ensimmäisen tyttöryhmän Koodikummit-ohjelmaan mahdollistaa Vincit. Perheen vähävaraisuus ei saa olla este.

- Teknologia on kaikilla läsnä arjessa ja kaikki sitä hyödyntävät. Siksi on todella tärkeää, että kaikille nuorille ja erityisesti tytöille pystytään näyttämään, mitä mielenkiintoisia urapolkuja onkaan tarjolla ja mitä kaikkea teknologialla voidaan saada aikaan vastuullisen maailman rakentamiseksi. Olemme innolla mukana raivaamassa tietä uusille koodarisukupolville, kertoo Vincitin vastuullisuusjohtaja Niina Mikolanniemi.

Koodikummit-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden koodausopintoihin myös vähävaraisille lapsille ja nuorille. Tarkoitus on saada runsaassa vuodessa tuhat nuorta koodauksen pariin.