Korona ei vapauta työturvallisuuskoulutuksesta
9.12.2020
Yritysten on huolehdittava työturvallisuuslain mukaisesta koulutuksesta, vaikka korona on estänyt paikan päällä tapahtuvat luokkahuonekoulutukset. Nyt Työturvallisuuskurssit siirtyvät kokonaan itseopiskeluna suoritettaviksi online-kursseiksi verkkoon. Kaikki uudet virallisesti sertifioidut suoritukset kirjataan kansalliseen pätevyysrekisteriin ja ovat ensimmäistä kertaa voimassa myös kansainvälisesti. Työturvallisuuspätevyys vanhenee jopa yli 200 000 henkilöllä vuodessa.
Työturvallisuuskurssien avulla varmistetaan työturvallisuus yritysten yhteisillä työpaikoilla. Yli miljoona suomalaista on saanut koulutuksen, jonka tavoitteena on vähentää työtapaturmien ja vaaratilanteiden määrää työpaikoilla. Enää ei esimerkiksi tehtaille ja rakennustyömaille pääse ilman työturvallisuuskoulutusta. Sama vaatimus koskee myös teollisuuden ja rakennusalan vierailijoita, kuten tavarantoimittajia tai vaikkapa kiinteistövälittäjiä. Laiminlyönnistä voi seurata sanktio ja vakuutuskorvauksen epääminen vahinkotilanteessa
Työantajilla on ollut tänä vuonna vaikeuksia hoitaa lakisääteiset työturvallisuuskoulutukset, sillä koronapandemia on estänyt paikan päällä tapahtuvat luokkahuonekoulutukset. Väliaikaisesti ongelmaa on pyritty ratkaisemaan verkon yli tapahtuvilla webinaareilla, mutta niiden osalta testien järjestäminen luotettavasti on koettu ongelmalliseksi.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita