Koronatodistuspalvelu malliesimerkki saumattomasta yhteistyöstä
13.10.2022
Koronatodistuspalvelun nopea ja onnistunut rakentaminen pandemian alkuvaiheessa kerää kiitosta viranomaisilta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtavan tutkijan Jukka Jokisen mukaan tehokas vastuunjako viranomaisten ja yksityisten toimijoiden välillä varmisti yhteisen tavoitteen toteutumisen.
- Tässä korostui viranomais- ja yrityskentän välinen saumaton yhteistyö, jossa projektimme kovat tavoitteet koettiin vahvasti yhteisiksi. Tällaisten koko yhteiskuntaa hyödyttävien tavoitteiden eteen ponnistelun toivoisi jatkuvan myös normaalioloissa julkisten ja yksityisten toimijoiden kesken, sanoo Jokinen.
Euroopan komission ryhdyttyä valmistelemaan asetusta EU:n yhteisestä koronatodistuksesta keväällä 2021, Suomesta puuttui tietojärjestelmä, joka mahdollisti valtaosaa väestöä koskevan laajamittaisen koronatodistusten tuottamisen. Ensimmäisten koronarokotteiden myötä syntyi tarve luoda luotettava järjestelmä vapaan ja turvallisen liikkumisen helpottamiseksi niin Suomessa kuin koko Euroopassa.
Kansallisen koronatodistuspalvelun luominen tyhjästä edellytti viranomaisilta nopeita ja poikkeuksellisia päätöksiä. THL, sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Kela karsivat käyttöönoton tieltä esteitä, jotta palvelu saatiin maaliin yhdessä rintamassa. Yrityskenttä astui kuvaan mukaan siinä, että markkinoilta löytyi valmiita komponentteja, jotka nopeuttivat palvelun syntymistä. Yksi keskeisistä yksityisistä palveluntarjoajista oli ohjelmistoyritys Atostek, jonka sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallintapalvelu tarjosi valmiin liittymän kansallisiin taustapalveluihin sekä tunnistautumiseen. Atostek keksi ratkaisun siihen, kuinka koronatodistuspalvelu pystyttiin tuottamaan terveydenhuollon ammattilaisten toimesta myös niille, jotka eivät itse kyenneet hankkimaan koronatodistusta Omakanta-palvelusta. Atostekin tulostuspalvelun kautta koronatodistuksia on tulostettu yli puoli miljoonaa kertaa.
Koronatodistuksen tulostuspalvelu saatiin maanlaajuisesti käyttöön noin kuukaudessa.
Uutiset
Energiamessut on kattava läpileikkaus alan muutokseen
Millennium-teknologiapalkinnon voittajan yleisöluento torstaina 31.10.
Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 7.–13.10.2024
Taksisääntelyn valmistelu etenee: Säädöshanke käyntiin
Ruotsi kopioimassa Suomen veromallin, miten turvaamme kilpailuetumme?
Kempower tukee raskaan liikenteen sähköistämistä Ranskassa